Nightwish R.I.P.

Hyvästit bändille nimeltä Nightwish. En kyllä jaksa uskoa, että bändi voisi löytää korvaavan artistin joka pystyisi Tarjan saappaat täyttämään. Voi ”#€%//(#” sentään… Pitikin jättää perjantainen konsertti väliin. Nightwish ilman Tarja Turusta on kuin Iron Maiden ilman Bruce Dickinsonia. Myönnetään, että vertaus on hieman otuva… mutta näin se vaan on. Perkele. Tällä kirjoituksella en halua ottaa kantaa siihen, onko tämä päätös bändin kannalta oikea vaiko ei. Itse en tunne tilannetta tarpeeksi voidakseni niin tehdä.

Bookmark the permalink.

3 Responses to Nightwish R.I.P.

  1. Ola says:

    Eipä ollut paljoa muuta mahdollisuutta kuin jättää konsertti väliin. Perhanan lippuja onnistunut saamaan millään ilveellä…vaikka kuinka yritin.

    Itse uskon, että NW tulee olemaan iskussa Turusen poissaolosta huolimatta. Vertaus Maideniin on tietty aika liki, mutta ero on siinä, että Dickinson osallistui biisien tekoon aktiivisesti IMHO, kun taas Turunen ei näin tehnyt.

    Parempi vertailukohta voisi olla Van Halen. David Lee Rothin jälkeen Van Halen muuttui mielestäni parempaan suuntaan monilta osin. Tosin DLR:n aikana Van Halen väänti toki monen monituista helmeä ja klassikkoa, joita kelpaa kuunnella edelleenkin vanhoilta levyiltä. Enemmän pidän kuitenkin Hagarin aikaisesta Van Halenista vaikka ensi reaktio olikin järkytys ja sulattelu vei pitkän aikaa.

    Mielenkiintoista nähdä, että kuka paikkaa Turusen kokoonpanossa ja että pysyykö samanlainen tyyli vai saammeko kuulla jotain erityyppistä materiaalia. Varmaa on ainakin se, että biisien taso tuskin tullee tippumaan…sen verran hyvin tuntuu tuolla Holopaisella olevan biisien teko hyppysissä.

    Eddie Van Halen muuten lanseerasi DLR:n vuoksi sanonnan LSD (Lead Singer Disease), joka näyttää nyt koituneen NW:nkin kohtaloksi.

    Eikun hanaa! Kyllä se siitä.

  2. Ola says:

    Niin joo, jottei elämä olisi ihan ankeata niin onneksi Rammstein potkaisee uuden levyn pihalle 28.10. eli tämän viikon perjantaina |..|,

  3. Jarno says:

    Tuo on varmasti totta, tosin näin asiaan pahemmin perehtymättömänä voin vain lukea mitä kumpikin osapuoli toisistaan kirjoittaa ja homma saattaa olla aika ”puolueellista” molemmin puolin. Siitä, että Holopainen tekee loistavaa musaa oon täysin samaa mieltä.

    Toivon toki, että NW onnistuu löytämään yhtä hyvän/paremman vokalistin kuin Tarja (en sen erityisemmin mikään Tarja fani ole, vaan ennenmminkin NW fani -toim. huom.). Parasta olisi jos laatu vain paranisi (tosin se tuskin on mahdollista, heh) ;-)

Haluatko sanoa jotain?

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.