Talvinakit alle

En ole pariin päivään katsonut säätiedoituksia, mutta jostain syystä eilen tuli sellainen olo, että nyt vaihdetaan talvirenkaat alle. No, sitten illan pimeässä vaihdettiin renkaita, ja vaikka ottikin päähän tehdä homma pimeässä, renkaat tuli vaihdettua. Tänä aamuna kun katsoin ensimmäistä kertaa ulos ikkunasta en voinut olla hymyilemättä… Onneksi ”jokin” pisti vaihtamaan renkaat eilen.

Toki kesärenkaillakin noiden pääteiden ajaminen olisi onnistunut ilman sen suurempia ongelmia, mutta pikkutiet olivat aamusella vielä ihan lumiset. Työmatkalla laskin suunnilleen kymmenen autoa tien sivussa joko ulos ajaneena tai sitten muuten vaan hyytyneenä. Onneksi alla on hyvät renkaat ja kohtalaisen hyvä talviautokin.

Auton vaihto tässä tosin on edessä lähikuukausien aikana… Nykyisellä on takana kohta kolme vuotta ja karvan yli 100.000 km.

Bookmark the permalink.

2 Responses to Talvinakit alle

  1. Ola says:

    Onneksi tuli joo ruuvattua viikonloppuna renkaat alle…ei kaduta nyt yhtään. Tosin ei siitäkään ilman vitutusta ja kiroilua selvitty. Itseasiassa koko tämän viikonkin voisi pyyhkiä kalenterista kokonaan niin ei vituttaisi läheskään niin paljoa. Sapetusta aiheuttanut/aiheuttaa öljysäiliön täyttöputki, joka vaati muokkausta tarkastusta+puhdistusta varten ja alakerran viemärit, jotka on tukossa ja pysyy. Wastip huomenna kehiin ja paikat paineella auki. Samalla videoidaan koko viemäristö alakerran osalta. Tuleepa sillekin kotivideolle muutama satanen hintaa.

  2. Jarno says:

    Auts! Voin kyllä hyvin kuvitella, ettei tuollainen lysti tule kovin halvaksi.

Haluatko sanoa jotain?

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.