Case closed ?

Kuulin ohimennen toiselta naapuriltani (eli tämä Asukasyhdistyksen jäsen jonka kanssa minä olen ollut tekemisissä), että alakerran naapuri oli asukasyhdistyksen kokouksessa sanonut että häneen kohdistunut häiriö on selvitetty. Sinänsä mielenkiintoista ettei meille ole kukaan sanonut tätä ennen yhtään mitään.

Tuosta edellä mainitusta lienee pääteltävä, että häiriö on tullut kuin tullutkin jostain muualta ja meitä on syyttöminä syytetty. Eipä vaan alakerran täti ole vaivautunut meille sanoa halaistua sanaakaan asiasta.

Naapurisopua tämä käänne ei enää kykene pelastamaan ennenkuin täti käy pyytämässä Miralta anteeksi (minähän tunnetusti olen sen verta pitkävihainen, että mulle tädin on turha tulla suutaan pieksemään). Turha toivo, oletan.

Ei se perjantai…

Ainakaan noin pelillisesti ajatellen perjantai oli ihan hyvä päivä verrattuna lauantaiseen turnaukseen. Täydellinen epäonnistuminen maalissa (yksi maalseista itse turnaroitu verkon perille) aikaansaivan aikaistetun joululoman näistä hommista. Palaan kentälle maaliin seuraavan kerran Business Tournament 2002:ssa 21.12.2002, ja oman joukkueen treeneihin vasta vuoden vaihteessa.

Kuulemma toinen peli porukalta meni hyvin, enkä pahoja kommentteja ole kuullut saunaillastakaan johon jätin myöskin saapumatta.

Tulikasteesta lisää

Eiliset pelit sujuivat allekirjoittaneen näkövinkkelistä katsoen varsin mallikkaasti. Ensin maalissa Westend Indians A-junnuja vastaan ja sitten illemmalla kentällä AC-Liigan harraste sarjassa.

Inkkarit skalpeerattiin tylysti numeroin 4-15, joskaan numerot eivät kerro kaikkea ottelun tasosta – paikka paikoin aika tasaista.

Toinen peli sen sijaan oli kenttäkokemusta vasempana laiturina, eikä saavutetut 2 syöttöpistettä pahemmin lohduta kun ottelu hävittiin. Surkuhupaisaa sinänsä, että tasoitettiin peli kuuteen kuuteen 23 sekuntia ennen ottelun päättymistä mutta vastustaja pisti paremmaksi ja teki vielä yhden repun 7 sekuntia myöhemmin. Plääh!

Tulikaste

Tänään joukkue kohtaa Westend Indians juniorit, ja kaikesta päätellen maalille komennettu henkilö pääsee varsinaiseen tulikokeeseen. Saas nähdä onko se sitten allekirjoittanut vaiko ei.

Illalla olisi lisäksi tarjolla kenttäpelaamista AC liigan harrastesarjassa primetime ottelussa klo 22.30. Ou jee. Jos molemmat kolahtaa, ei liene epäilystäkään että onko huomenna paikat jumissa vaiko ei.