Osteokaari taas

Muutaman vuoden tauon jälkeen on taas tullut käytyä pariinkin otteeseen Tuomaksen käsittelyssä Osteokaaressa, eikä tälläkään kertaa turhan takia. Muutaman niksautuskäynnin jälkeen selkä on taas kuin kymmenen vuotta nuorempi… Joskin tällä kerralla ei ilman jatkotoimenpiteitä. Kuten aiemmin tuli todettua, nyt on aika hakeutua salille kuntouttamaan selän tukilihaksia. Siitä tarkemmin parin viikon päästä alkavan loman aikana.

Ongelmana alaselkä

Olen tässä jo parin kuukauden ajan kärsinyt alaselän kivuista. Kipupiste on melko tarkkaan sama, kuin vuonna 2005.

Kävin lokakuussa työterveyslääkärillä, joka määräsi relaksanttia ja tulehduskipulääkettä. Kuuri auttoikin hetken, ja kivut palasivat kuurin päätyttyä.

Jonkin aikaa asiaa taas tunnustelin, ja menin marraskuussa osteopaatille. Kaveri oli varsin pätevä ja syyllinenkin tuntui löytyneen totaalisen jumissa olleista pakaralihaksista. Käynnin jälkeen selkä oli täysin kivuton koko illan, ja kuten Tuomas varoittelikin – todella kipeä pari seuraavaa päivää… Kipu lieveni ja arvelin että venyttely ja jumppa ratkaisevat ongelman.

No, ongelma kuitenkin jatkui jumppaamisesta ja venyttelyistä huolimatta, joskin kipu tuntu ehkä hieman siirtyneen ylöspäin. Uusi vuosi olikin siis aloitettava uusintakäynnillä osteopaatin luokse… Tämä siis tulevana maanantaina.

Toivottavasti nyt saadaan paikat kuntoon.