Auto viimein huollosta, mutta…

alto

Soitin tiistaina Automaalle, ja kyselin autoni perään. Puhelimessa sanottiin, että puola on just tullut ja että se vaihdetaan autoon pikimmiten, tiistaina tai keskiviikkona viimeistään. Laittavat sitten viestiä kunhan auto on noudettavissa.

No, keskiviikkona kello 16:00 aikoihin puhelin sitten pärähti. Auto olisi nyt kyllä noudettavissa, mutta että autosta oli löytynyt uusi vika. Kuulemma EGR-venttiili olisi myös rikki, ja että sellainen pitäisi nyt sitten tilata. Osan tulemiselle arvio 3-4 viikkoa. Autolla kuitenkin voisi ajaa odotteluajan, toisin kuin sytytyspuolaa odotellessa.

Siis häh? Minähän nimenomaan epäilin EGR-venttiiliä syylliseksi autoa huoltoon viedessäni, ja silloin seuraavana päivänä tuli soitto ettei vikaa EGR-venttiilissä ollut vaan että sytytyspuola oli syypää. Jo nyt on…

No, kävin sitten kuinkin hakemassa auton keskiviikkona, ja autoa noutaessani selvisi että sitä oli tutkaillut silloin alussa kuulemma joku kokematon asentaja, joka sitten ei ollut ilmeisesti ollut ihan ajan hermoilla. Sytytyspuola ja uudet tulpat autoon oli nyt vaihdettu – ilmeisesti turhaan. Autoa oli nyt sitten puolan asennuksen yhteydessä tutkaillut hieman kokeneempi asentaja, joka oli huomannut EGR-venttiilin vialliseksi. Puuuuuuuh.

No, rivien välistä oli luettavissa että tämä autoni kunnostusta aloittanut asentajaässä olisi sittemmin vaihtanut työnantajaa. Tai jotain. No pisteitä Automaa ei tästä kyllä montaa saa. Toisin kuin vuosi sitten, autoa ei saatu kerralla kuntoon, osaa odoteltiin tolkuttoman kauan, eikä autoa oltu pesty. No, se tietysti nyt oli MEauton puolelta ihan ylimääräinen ohjelmanumero, mutta silti.

Nyt sitten odotellaan 3-4 viikkoa lisää. Lupasivat kyllä sentään sen, että auto EGR-venttiilin saapumisen jälkeen voidaan heti seuraavana päivänä tuoda huoltoon, ja se otetaan sisään aamun ensimmäisenä autona ja korjataan odottaessa. Saas nähdä.

Tagged , , , , , . Bookmark the permalink.

One Response to Auto viimein huollosta, mutta…

  1. Jarno says:

    Ja ERG-venttiiliä on nyt odoteltu päivää vajaa 4 viikkoa, eikä liikkeestä ole kuulunut pihaustakaan.

    Voi olla, että joutuu esittämään pari kommenttia huoltopäällikölle tämän tapauksen jälkeen.

Haluatko sanoa jotain?

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.