Vuosi sähköautoilua

Peugeot e-208


Vuosi sähköautoilua tuli täyteen jo 24.4.2024, mutta omassa elämässä on ollut sen verran paljon asioita meneillään, että asia pääsi livahtamaan salakavalasti ohi. No mutta onneksi on Tronity ja sieltä tilastot saadaan ulos helpommin kuin helposti.

Vuoden aikana kilometrejä tuli 33257 kappaletta ja sen vuoksi autoa piti ladata yhteensä 327 kertaa yhteissummalla 1105,70 EUR. Vanhaan bensavehkeeseen verrattuna kustannus per kilometri on tipahatanut melko paljon ja kaikki vieläpä ilman kotilatausmahdollisuutta. Siihenkin on ehkä tulossa muutos jossain vaiheessa, mutta se ei ole nyt juuri tapetilla. Valtaosa lataamisesta tapahtuu työpaikalla, joten pikalatureita joudun käyttämään enemmän esimerkiksi lomilla jne. AC/DC latausten ratio oli vuoden aikana 79%/21%. Kotilatauksen jälkeen se lienee lähempänä 90%/10%, luulen.

Autoon olen ollut edelleen todella tyytyväinen enkä vaihtaisi takaisin dinobiiliin vapaaehtoisesti.

Peugeot e-208 saapui taloon

Peugeot e-208

Ensimmäinen sähköpatonki, mallia Peugeot e-208 saapui tänään korvaamaan hyvin palvellutta Opel Corsa Cosmo 1.0T EcoFLEX MT6:sta. Ajokokemuksista tarkemmin jahka kiesiä saadaan hieman käytettyä. Toistaiseksi latailut tullaan hoitamaan pääasiassa työpaikan laturissa, mutta neuvottelut taloyhtiön kanssa oman latauslaitteen asennuksesta ovat hyvällä mallilla. Siitäkin lisää sitten kun laturi saadaan asennettua.

Akku vaihtoon

Akku vaihtoon! Kuva: Towfiqu barbhuiya / Pexels.com

Kyllähän sillä Obelixin akulla olikin jo ikää… Oli nimittäin alkuperäinen akku kunnes sippasi reilun 7 vuoden iässä. Uusi akku vaihdettiin perinteisesti hovihuolloksi muodostuneessa Lohjan PP-Autossa. Vaikka olisihan se tullut halvemmaksi vaihtaa itse, olisin kuitenkin sössinyt jotain ja ostanut vääränmallisen tai jotain… Nyt ainakin on sitä mitä pitääkin.

Toivotaan, ettei enää kovin montaa osaa tarvitse vaihtaa tähän autoon.

Uutta kumia

Sava Eskimo Ice
Auto sai tänään alle uudet talvirenkaat. Tällä kertaa valinnaksi muodostui Sava Eskimo Ice -kitkarenkaat. Vanhat GR Radialit olivat tiensä päässä kahden ajetun talven jälkeen, joten niitä ei voi kyllä hyvällä omatunnolla suositella kenellekään. Nähtäväksi jää, onko näistä sen paremmiksi… vaikkakin yhteiselo saattaakin jäädä muutaman kuukauden mittaiseksi mahdollisen autonvaihdon takia.