Vuosi sähköautoilua

Peugeot e-208


Vuosi sähköautoilua tuli täyteen jo 24.4.2024, mutta omassa elämässä on ollut sen verran paljon asioita meneillään, että asia pääsi livahtamaan salakavalasti ohi. No mutta onneksi on Tronity ja sieltä tilastot saadaan ulos helpommin kuin helposti.

Vuoden aikana kilometrejä tuli 33257 kappaletta ja sen vuoksi autoa piti ladata yhteensä 327 kertaa yhteissummalla 1105,70 EUR. Vanhaan bensavehkeeseen verrattuna kustannus per kilometri on tipahatanut melko paljon ja kaikki vieläpä ilman kotilatausmahdollisuutta. Siihenkin on ehkä tulossa muutos jossain vaiheessa, mutta se ei ole nyt juuri tapetilla. Valtaosa lataamisesta tapahtuu työpaikalla, joten pikalatureita joudun käyttämään enemmän esimerkiksi lomilla jne. AC/DC latausten ratio oli vuoden aikana 79%/21%. Kotilatauksen jälkeen se lienee lähempänä 90%/10%, luulen.

Autoon olen ollut edelleen todella tyytyväinen enkä vaihtaisi takaisin dinobiiliin vapaaehtoisesti.