Naapurisopua parhaimmillaan

Enää ei oikein tahdo löytyä sopivia adjektiiveja kuvailemaan tätä tilannetta.

Mira soitti 16:40 hysteerisenä siitä, että rakas alakerran naapurimme oli jälleen käynyt valittamassa. Tällä kertaa mukana oli ollut asukastoimikunnan puheenjohtaja, ja linja samaa tasoa kuin ennenkin: Kissat meluaa niin ettei alakerta voi nukkua, kissat on laitettava yöksi häkkiin, valituksista seuraa häätö ja sen jälkeen on kaksi tuntia aikaa muuttaa… jne.

En enää jaksa edes teoreettisella tasolla yrittääkään ymmärtää tätä tapausta. On aivan käsittämätöntä miten tälläistä voi kukaan edes epäillä. Naapuri kertoi että taas edellisenä yönä (eli siis sunnuntain ja maanantain välisenä yönä) hän oli valvonut yhteen asti kuunnellen metakkaa jota täältä meiltä kuuluu.

Hyvin mielenkiintoista sikäli, että itse olin jo mennyt puolilta öin nukkumaan, ja Mira luki kirjaa aamu kolmeen. Kissat kyllä liikkuivat jonkin verran mutta eivät juoksennelleet yhtään.

Asukastoimikunnan puheenjohtajan terveiset olivat nekin hyvin mielenkiintoiset: Asiasta kirjallinen varoitus ja sen jälkeen häätö. Ja sitten kuulemma on 2 tuntia aikaa muuttaa (toim huom: Heh heh heh). Ja kuulemma on ollut mukana häätötapauksessa missä sitten lapsiperheen irtaimisto kannettiin helmikuussa pihalle pakkaseen (toim huom: Jeps, niin varmaan).

Kotiin päästyäni otin sitten asiakseni lähteä selvittämään tätä asiaa eteenpäin. Olin sen verran tuohtunut tapahtuneesta, että katsoin parhaimmakseni kääntyä ainoastaan samassa kerroksessa asuvan asukastoimikunnan jäsenen puoleen joka asian kuultuaan kyllä oli puhtaasti meidän puolella tässä asiassa. Sovittiin, että hän käy vielä kyselemässä tarkemmin asukastoimikunnan puheenjohtajalta tästä asiasta ja allekirjoittanut soittaa huomenna suoraan isännöitsijälle. Näin teen.

On se vaan niin ihmeellistä ettei tälläinen tavallinen pulliainen voi käsittää miten noin kolme kiloiset kissat voi aiheuttaa sietämätöntä melua alakerran naapurille. Seinän takana asuu perhe jossa miehellä on jalka kipsissä ja hän liikkuu yölläkin keppien avulla ja perheessä on pieniä kaksijalkaisia ja pieni koiran pentu – eikä heidän alakerran naapuri ole asiasta mitään valittanut.

Samalla tarkistin seinänaapurilta onko meiltä koskaan kuulunut mitään melua: Ei ole, koskaan.

Me olemme selvästi syyllisiä ennenkuin toisin todistetaan – siltä tämä vaikuttaa.

Lisäys klo 20:00:

Asukastoimikunnan puheenjohtaja kävi tuossa juttelemassa lisää … hän halusi varmistaa ettei meillä hänen kanssaan ollut mitään hampaan kolossa ja että hän on tämän asian kanssa vähän kuin puun ja kuoren välissä. Long story short: Sovittiin, että seuraavan kerran kun alakerta valittaa (eli uskoakseni huomis aamuna – kuinkas muuten) menee hän alakertaan kuuntelemaan illalla kun me leikitämme kissoja täällä – katsotaan tuleeko sietämätöntä melua.

Puhuttiin, että jos meluhaitta osoittautuu aiheelliseksi (toim huom: Hurraa, ensimmäistä kertaa olemme syyttömiä ennenkuin toisin todistetaan) tulee siitä kolme kirjallista varoitusta. Häädöstä tai sen aikatauluista ei enää puhuttu mitään.

Sinänsä mulla ei ole mitään tätä asukastoimikunnan puheenjohtajaa vastaan, vaikuttaa vaan siltä että alakerran ”ikimenkat” on onnistunut manipuloimaan hänet puolelleen ainakin tämän ensimmäisen vierailun ajaksi. Nyt ei enää aivan tälläistä puolueellista kuvaa saanut vaan homma oli asiallista. Sanoipa hän sitäkin, että isännöitsijä on painottanut hänelle että kaikki eläin jutut ja niiden aiheuttamat häiriöt on heti pistettävä kuriin.

Soitan huomenna silti isännöitsijälle ja kyselen sieltä miten tämän asian laita on ja miten me tässä asiassa etenemme. Mikäli isännöitsijä vaikuttaa asiassa eläinvastaiselta tai muuten puolueelliselta, pitää piruuttain kysyä miten hän selittää sen asian, että asukastoimikunnan puheenjohtajan yläpuolella asuu perhe jossa kaksi 60 kiloista koiraa eikä asukastoimikunnan puheenjohtaja koskaan sieltä ole mitään melua kuullut pientä rapinaa lukuun ottamatta, miten kaksi noin kolme kiloista kissaa voi aiheuttaa niin kovaa melua että siitä pitää valittaa.

Ehkä meidän asunnon kohdalta on rakennuksesta unohtunut täysin kaikki äänieristys ja lattiakin on ääntä vahvistavaa plaatua. Niin kai se on :-)

No, kirjoittelen tänne huomenna miten isännöitsijän kanssa käymäni keskustelu on poikinut uutta informaatiota.

Tagged . Bookmark the permalink.

One Response to Naapurisopua parhaimmillaan

Haluatko sanoa jotain?

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.