Ei vieläkään

Viime torstain peli Säbä-Hannuja vastaan alkoi vantaalaisilta hyvin… Ehkä liiankin hyvin. Vantaalaiset karkasivat 3-0 johtoon, mutta sitten vastustajan lätkäjätkät nakuttelivat armottomasti 7 reppua, eikä vantaalaisten viime minuutin kolme maalia riittäneet enää kuromaan etumatkaa kiinni. Loppunumerot 7-6 Hannuille. Ainoana positiivisena asiana käteen jäi ”vain” seitsemän omiin mennyttä maalia tavallisen kahdeksan sijaan. No suunta ainakin on oikea.

Roope on poissa

RIP EP FIN*FabulaFelis In persona ”Roope” 27.09.2003 – 19.06.2015


Suuret persoonat jättävät jälkeensä suuren surun.

Eilisiltana koitti se pelätty ja jo pitkään odotettu hetki, kun Roopen oli aika poistua keskuudestamme sateenkaarisillalle. Kirottu syöpä vei lopulta voiton. Nuku rauhassa rakas, ikävämme on suuri ja pohjaton.

Avauspiste jäi haaveeksi

Ei saanut vantaalaiset avauspistettä vieläkään.

Kauden kaavan mukaisesti vantaalaiset onnistuivat päästämään allekirjoittaneen ansiosta taas 8 maalia omaan verkkoon, mutta vastustajan verkkon pallo saatiin vain 7 kertaa. Näin avauspisteet (tai edes se yksi piste) jäi vielä haaveeksi. Kings vei tiukan ottelun numeroin 8-7.