Härkäpäivästä kolme pistettä

Kunnon ”härkäpäivä” olisi tiedossa kun 013 peli olisi klo 18:00, ja ”heti perään” MOV peli klo 22:00. Varsin ihana odotus siis.

Illan ensimmäisessä ottelussa 013 kohtasi ensimmäisellä kierroksella tappion aiheuttaneen Tilimiehet. Tällä kertaa 013 pelasi hieman paremmin ottaen 3-3 tasapelin. No, parempi kuin tappio, sano.

Seuraavaan otteluun oli ruhtinaallisesti aikaa, yli kolmen tunnin odottelu. Aksu kuitenkin ehti soittelemaan oman joukkueensa treeneihin klo 21:00, joten eihän sellaisesta voinut kieltäytyä. Treenit sujuivatkin ihan mallikkaasti, ja niistä sai hyvän ”alkulämmön” illan pääkoitosta varten.

MOV kohtasi siis Happosedät. Edellisen kierroksen ottelu oli varsinainen maalitykitys, kun hajonnut selkä siivitti omalta osaltaan ottelun erikoisen suureen maalimäärään (26 maalia). Tällä kertaa vantaalaiset olivat huomattavasti maltillisempia maalinteossa, eikä omaan päähäkään satanut aivan yhtä runsaasti.

Ottelu alkoi vastustajan painostuksella, ja maaleja tehtiin aluksi vuoron perään. Vantaalaisen dieselin käynnistyttyä innostui allekirjoittanutkin hieman parempiin torjuntoihin, joten vastustaja jäi junasta. Loppunumerot 9-2 vantaalaisille, ja onnistuipa Make viimeinkin viimeistelemään allekirjoittaneen heitosta.

Tuomarilta jäi näkemättä yksi vastustajan maali, joka päätyi verkon perukoille oman pakin hienosta ohjeuksesta. Kauhoin pallon sivuverkosta kouraan, ja arvelin jo viskata sen keskiympyrään, sen verran kauan pallo verkossa ehti viettää aikaa. Tuomari kuitenkin näytti hölmistyneeltä, eikä ollut aikeissa pistää peliä poikki, joten laitoin pallon takaisin peliin ja niin siitä jatkettiin sitten vantaalaisen vyörytyksen merkeissä. No, kerrankin näinkin päin.

Huonolla pelillä ei voi voittaa

Illan iloksi 013 käväisi ottamassa kuokkaan Tilimiehiltä numeroin 4-6. Ei oikein tahtonut mikään osa-alue 013 pelaamisessa päästä aneemisuudestaan. Allekirjoittaneelle pari helpohkoa häkkiä ja kourallinen kohtalaisia torjuntoja, jotka eivät pahemmin tappiopelissä lämmitä.

Ehkäpä huominen vantaalaisten peli sujuu paremmin.