Kausi 2008-2009

Hetki sitten allekirjoittamani pelaajasopimuksen perusteella jatkan ainakin vuoden verran II-Divisioonaan pudonneen Lohjan Salibandyn miesten edustusjoukkueen maalivahtina. Toistaiseksi muista maalivahdeista sopimus on tehty vasta Antti Mikkosen kanssa, mutta eiköhän sieltä vielä muutama tuttu nimi ponnahda rosteriin.

Lohjan lentokenttähanke R.I.P.?

Päivän Länsi-Uusimaa kirjoittaa Lohjan päättäjien luopuvan lentokenttä-YVA:n selvityksestä, joka käytännössä tarkoittaa sitä, että Lentokenttää ei Lohjalle tule. Seuraava mahdollisuus luopumiseen on ensi maanantaina kaupunginhallituksen kokouksessa, joten vielä tässä pitää hetki jännittää. Tällä hetkellä kuitenkin näyttää siltä, että kansalaisaktiivisuus on tuottamassa tulosta. Upea juttu!

Perjantai 13. taitaa edelleenkin olla onnenpäiväni ;-).

Los Matadores vs. 013 3-4

Oli vaihteeksi Harrastesarjan pelin vuoro, ja Ruskeasuon ArenaCenter oli pakahduttavan kuumalla tuulella. Edelliseen Team 013 otteluun en itse päässytkään paikalle ottelun mentyä päällekäin LoSBin treenien kanssa.

Ottelu lähti liikkeelle juuri niin huonosti kuin olettaa sopii, ja vastustaja sai pari maalia eteen. Team 013 ei kuitenkaan tästä hätkähtänyt, vaan latoi seuraavat 4 maalia taululle. Lopussa vastustaja kaunisteli numeroiksi 3-4 ennen loppuvihellystä.

Varsinaisesti laukauksia ja maalitilanteita oli enemmän tässä harrastesarjan pelissä kuin kilpasarjassa MOV?:n riveissä. Vetoja tuli siinä määrin enemmän, että hyvään torjuntarytmiin pääseminen kävi helpommin. Hyvä niin.