Historian lehtien havinaa

Kävimme Miran kanssa eilen virailemassa vasta vihityssä Karhukallion lastenkodissa. Karhukallion lastenkoti on muodostunut kun Viherlaakson lastenkoti ja Kavallin nuorisokoti yhdistettiin saman johdon alle, ja nyt siis myös saman katon alle entisen Kavallin nuorisokodin tilalle rakennettuun melko hulppeaan rakennukseen.

Olen siis aikanaan itse asunut juurikin tuossa Kavallin nuorisokodissa ennen muuttoani ensimmäiseen omaan asuntoon Espoonlahdessa. Tämä siis joskus vuonna miekka ja kivi (1991?). Täytyy kyllä myöntää, että on olosuhteet hieman muuttuneet niistä ajoista… Mutta sitähän se kehitys on.

Oli todella mukava tavata vanhat tutut… tai no, osa heistä. Muita samaan aikaan paikassa asuneita nuoria paikalla ei samaan aikaan ollut, mutta pari tuttua ohjaajaa sentään oli tallella. Tsemppiä Merville ja onnea uuteen ”kotiin”. Tarvii vissiin käydä useamminkin moikkaamassa, ellei muuten niin pyörää näyttämässä ;-)

Vanhentumista

Eilisiä allekirjoittaneen synttäreitä vietettiin vaimon, Roopen ja Akun kanssa Vaasassa järjestetyssä Poh-Kis:n kissanäyttelyssä. Reissuun lähdettiin lauantaina iltapäivällä, ja Vaasaan saavuimme vähän ennen kahdeksaa. Synttäreitä vietettiinkin jo lauantai-iltana käymällä syömässä Vaasan Fransmannissa. Ruoka oli hyvää, vaikka pihvi jäikin aavistuksen raa’aksi pyytämästäni medium plussasta. Hyvää silti.

Sunnuntaisessa näyttelyssä Roope sai kunniamainintansa, ja Aku ensimmäisen CAPIB -sertifikaattinsa. Aku käväisi lisäksi häviämässä Värin paras -kisassa itseään vanhemmalle urokselle, Roope vastaavasti jäi kakkoseksi siperiankissakastraattiurosten vertaillussa, ja välttyi näin joutumasta paneeliin. Roope olikin koko näyttelypäivän melkoisen huonotuulinen, joten tämä oli ehdottomasti hyvä tulos… Ainakin Roopen mielestä.

Takaisin Lohjalle suunnattiin sunnuntaina alkuillasta, ja vaikka keli ei paras mahdollinen ollutkaan, pääsimme perille ilman ongelmia. Olin tarkoituksella jättänyt autoon talvirenkaat alle, eikä päätös ollut yhtään huono, sillä takaisin ajeltiin vesi- ja räntäsateen seassa.