Lempi, sankarikissa

Lempi


Kaiken kiireen keskellä Lempi käväisi viime perjantaina ensimmäistä kertaa luovuttamassa verta Espoon Eläinsairaalassa. Käynnin aikana ilmeni, että sairaalassa oli jo apua kaipaava potilas odottamassa. Palkinnoksi luovuttamisesta Lempi sai kotiinvietäväksi ison säkillisen raksuja.

Taustaa:
Mira bongasi maaliskuussa Facebookissa Espoon Eläinsairaalan ilmoituksen, jossa haettiin verenluovuttajakissoja. Lempi täytti alustavat kriteerit (mm. ikä, paino), joten seuraavaksi oli edessä verenluovuttajan soveltuvuustutkimukset eli terveystarkastus verikokeineen, sydänultra sekä virtsa- ja ulostenäytteet. Edellä mainittujen tutkimusten tulosten perusteella Lempi todettiin terveeksi ja näin ollen hyväksyttiin verenluovuttajarekisteriin.

Verenluovutuksesta tehdyn kirjallisen sopimuksen mukaan omistaja sitoutuu viemään lemmikin verenluovutukseen vähintään kolmeen verenluovutukseen vuodessa, eli luovutusväli on normaalisti noin neljä kuukautta. Veripankin henkilökunta muistuttaa omistajaa seuraavan verenluovutuskerran lähestyessä.

Kaikki verenluovutukseen liittyvät terveystutkimukset ovat luonnollisesti omistajalle ilmaisia, ja näiden lisäksi verenkeräyksestä kissa saa kompensaationa mm. suosituksen mukaiset rokotukset, sisäloishäädöt ja punkkihäädön punkkikaudella.

Ensimmäisellä luovutuskerralla kävi ilmi, että verenluovuttajakissoja on jo löytynyt, mutta että lisääkin voisi rekisteriin ilmoittautua. Eli jos sinulla on kissa, joka voisi soveltua verenluovuttajaksi, suosittelemme ehdottomasti, että otat yhteyttä Espoon Eläinsairaalaan ja tarjoudut viemään kissasi soveltuvuustutkimuksiin.

Veera 19 vuotta

Veera

Veera viettää tänään 19-vuotissynttäreitään!

Ikäisekseen Veera on vielä kohtuullisen hyvässä kunnossa, vaikka munuaiset vaivaavat ja selänkin kanssa on jonkin verran ongelmia. Vaikka Veera ei jaksa pienempien kissojen leikkejä, innostuu neiti satunnaisesti leikkimään itsekin palloilla. Nukkumaan tyttö tulee lähes poikkeuksetta allekirjoittaneen tai Miran tyynyn taakse hiljaa kehräten.

Ronin sairaalareissu

Espoon Eläinsairaala

Jouduimme eilen käymään Ronin kanssa Espoon Eläinsairaalassa. Tapahtumat alkoivat siitä kun Roni oksensi ruokansa lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Oksennuksen seassa oli myös muovinen huiskan kappale, joten Roni oli selkeästi syönyt jotain sellaista mitä ei olisi pitänyt. Seuraavana aamuna Roni söi normaalisti eikä oksentanu ja vaikutti normaalilta. Kävimme päiväreissulla Naantalissa ja takaisin palattuamme kiinnitimme huomiota siihen, ettei Roni ollut ihan oma itsensä vaan hakeutui omiin oloihinsa normaalin riehumisen sijaan. Myöskään sunnuntain iltaruoka ei Ronille maistunut, joten Ronia jouduttiin syöttämään. Sitten sunnuntain ja maanantain välisenä yönä Roni oli oksentanut kaikki sunnuntaina syödyt ruoat, myös ne aamulla syödyt jotka olivat nekin vielä sulamatta.

Maanantai aamuna Roni söi taas itse, vaikka ei ihan normaalia annosta syönytkään. Ruoan jälkeinen leikkikin maistui taas ja hetken näytti taas normaalilta. Päivän mittaan Roni kuitenkin taas hakeutui omiin oloihinsa ja aloimme epäillä suolitukosta. Kakalla Roni ei ollut käynyt ainakaan pariin päivään. Päädyimme tästä johtuen soittamaan Espoon Eläinsairaalaan, jonne meidän sitten kehoitettiin saapuakin tutkimuksiin. Aikamme odoteltuamme (Mira Eläinsairaalassa, minä pihalla autossa koska vain yksi saattaja on näin Covid-19 aikakaudella sallittu) Roni pääsi röntgeniin ja siellä kuvaa tulkittiin yhdessä lääkärin kanssa siten, että siellä näyttäisi joku mahdollinen vierasesine olevan mahalaukussa. Mitään selkeää kuvaa ei ollut, mutta päädyimme siihen että Ronin maha avataan ja katsotaan mikä siellä sitä ruoan siirtymistä suolistoon estää.

Leikkaus ottaisi 2-3 tuntia aikaa ja kellon oltua suunnilleen kahdeksan päätimme huristella kotiin. Sairaalasta soitettaisiin sitten kun leikkaus on ohi ja sovittaisiin miten Roni sitten noudettaisiin kotiin. Soittoa ei kuulunut joten päätin sitten soittaa sairaalaan 01:50, ja soitin juuri kun Ronin leikkaus oli käytännössä valmis, juuri oltiin ompelemassa viimeistä tikkiä paikalleen.

Vatsasta ei löytynyt vierasesinettä, mutta siellä oli ruoan lisäksi jotain nöyhtää, karvaa tai vanua tai jotain. Mutta ei mitään varsinaista vierasesinettä. Koska leikkauksen aloitus oli päässyt venähtämään näin paljon, Roni päätettiin pitää sairaalassa yön yli ja meille soitettaisiin aaupäivällä noutokuvioista.

Soitto tulikin kello 11:00 ja saimme hakea pirteän ja kovin innokkaan kaverin kotiin. Toivottavasti ei tarvitse enää uudestaan lähteä tälläiselle reissulle.

Pennut 9,5 viikkoa

Lauma kasvaa silmissä. Nyt kaikki pennut ovat ylittäneet kilon painon, Roni viimeisimpänä. Roni on itseasiassa melkein ottanut Ruusun kiinni painossa. Nähtäväksi jää, milloin Roni Ruusun ohittaa… Vai ohittaako?

Mira jäi keskiviikkona sairauslomalle flunssan takia, joten pennut ovat saaneet olla päivälläkin vapaana asunnossa ja ovatkin tutkineet paikkoja ahkerasti. Lähes kaikki kiipeilytelineet on valloitettu ilman sen suurempia ongelmia. Viime yönä pennut saivat olla vapaana asunnossa ihmisten makuuhuonetta lukuunottamatta. Tähän asti pennut ovat yöt olleet aina omassa makuuhuoneessaan. Flunssan vuoksi myös 9-viikkoiskuvat jäivät viikolla ottamatta, joten tällä kertaa on tyytyminen 9,5 viikkoisiin kuviin.

Ruusu ja Rauha


Risto ja Roni


Roni


Rauha


Risto


Ruusu