Eragon sydänkontrollissa

Eragon

Kävimme uudeksi hovilääkäriksi muodostuneessa Livetissä kontrolloimassa Eragonin neljä vuotta sitten diagnosoitua sydänvikaa. Uutiset eivät olleet kovin hyviä, sillä Eragonin sydän on erittäin voimakkaasti laajentunut minkä vuoksi ennuste ei ole kovin hyvä. Tämä meillä toki on ollut tiedossakin, sillä samankaltainen ennuste saatiin jo vuosi sitten, eikä silloin samanlaisen kontrollin tehnyt eläinlääkäri ollut uskonut näkevänsä Eragonia enää uudelleen vaan kuikas sitten kävikään.

Ukko on päällepäin varsin hyväkuntoinen. Riehuu aika-ajoin Lempin kanssa niin että heikompia hirvittää. Välillä vauhtia on kuin kilparadalla eteenkin aamuriehan aikana tai perinteisesti keskellä yötä. Osallistuupa Eragon myös Veeran kiusaamiseen Lempin perässä. Aika näyttää kuinka kauan ukko jaksaa, mutta ainakin nauttii elämästään siihen asti.

Veeran tilanne

Veera


Veera on ehtinyt käydä taas pariinkin otteeseen kontrollissa Lohjan Pieneläinklinikalla, ja niistä ensimmäisellä huomattiin kaliumin puutos, josta johtuen Veeran liikkuminen on käynyt vaikeammaksi. Tähän lääkkeeksi saatu kaliumlisä on alkanut purra, mutta ei vielä tarpeeksi. Muut veriarvot ovat pysyneet ennallaan, joten Veeran lääkitys pidetään muuttumattomana. Seuraava kontrolli sitten huhtikuussa.

Veeralla pyyhkii hyvin

Veera


Kävimme Veeran kanssa Lohjan Pineläinklinikalla munuaiskontrollissa tarkistamassa miten lokakuussa aloitettu kotinesteytys on purrut. Nesteytämme Veeraa suunnilleen 100ml ihon alle joka toinen päivä. Nyt tutkimuksissa veriarvot olivat pysyneet ennallaan ja tyttö oli saanut 600g lisää painoa, mikä onkin erinomainen uutinen. Jatkamme nesteytystä samaan tahtiin ja seuraavan kerran kontrolloidaan tilannetta maaliskuussa 2022.

Veera jälleen kontrollissa

Veera

Veera pistäytyi jälleen Lohjan Eviedensiassa verenpaine-, munuais- ja selkäkontrollissa. Otetuissa röntgenkuvissa selässä todettiin sekä rinta- että lannerangan alueella sillottumaa sekä nikamavälien kaventumaa. Siihen Veeralle määrättiin Metacamia. Myös Veeran verenpaine oli koholla, joten nyt oli aika aloittaa siihenkin lääkitys. Seuraava kontrolli on parin viikon kuluttua että nähdään auttaako lääkitys. Munuaisten osalta Veeran veriarvoissa todettiin UREA-arvo kohonneeksi, mutta aiemmin koholla ollut KREA-arvo taas oli lähes normaali. Tähän epäillään syyksi mahdollista verenvuotoa suoliston alueella. Röntgen kuvissa näkyi myös, että Veeralla on paljon kaasua mahassa sekä edelleen massaa mahalaukussa, mikä kieltämättä alkaa pikkuhiljaa huolestuttamaan. Suoliston motoriikkaa parantamaan Veera sai myös lääkityksen.

Toivotaan, että seuraavassa kontrollissa tilanne olisi taas parempi.

Veera kontrollissa

Veera


Veera käväisi verenpainekontrollissa viime torstaina Lohjan Evidensiassa ja sai sen suhteen hyviä uutisia. Tilanne on stabilisoitunut, eikä tarvetta lääkityksen muuttamiseen ole. Tutkimuksissa Veera aristi jonkin verran keskiselkää, mikä lienee johtuu aiemminkin havaitusta nikamien fuusioitumisesta. Siihen Veera sai uutta kipulääkettä, joka tutuu auttavan. Kontrollissa tutkittiin myös syytä Veeran viimeaikoina harrastamaan ”väärään paikkaan pissaamiseen”, mutta pissanäytteestä ei löytynyt mitään omituista. Syynä epäiltiin olevan mahdollisesti stressi tai selän kivut. Katsotaan miten uusi kipulääke vaikuttaa.

Kaiken kaikkiaan Veera on erittäin hyväkuntoinen yhdeksäntoistavuotias.