Veera lähti sateenkaarisillalle

Veera 22 vuotta

Veera täytti tänään käsittämättömät 22 vuotta, ja tästä muodostui myös päivä kun päästimme Veeran viimein lepoon. Rautarouva ei tahtonut enää oikein syödä ja huonot päivät alkoivat olla enemmistössä hyviin nähden, joten päätimme että on aika päästää Veera pois. 22 vuoden yhteiseen matkaan mahtuu todella paljon hyviä muistoja ja ääretön määrä märkiä nenäpusuja. Tänään Veera kuitenkin lähti viemään terveiset neljä ja puoli vuotta sitten edellä menneelle Kukka-siskolle VihtiVetin vastaanotolla kello 17:00.

Hyvää matkaa, rakas Veera.

Akun kuolinsyy selvisi

Aku

Akun eutanasiaan päättynyt sairaus on selvinnyt. Eläinlääkäri epäili vahvasti FIPiä syyksi Akun oireille, mutta Ruokaviraston selvityksessä syylliseksi paljastui ohutsuolessa majaillut pahalaatuinen imukudoksen kasvain, lymfooma. Kasvainsoluja löytyi rintaontelon ja suoliston imusolmukkeissa, maksassa ja vatsapaidassa. Lisäksi kasvain muodosti kaksi suolen seinämän massamaista muutosta. Viimeistään tämä diagnoosi vahvisti sen, ettei Akun hyväksi ollut mitään tehtävissä.

Aku palasi kotiin pienessä pahviuurnassa ja sai viimeisen lepopaikan Sissin, Roopen, Viirun, Pepin ja Kukan vierestä pihalla olevan tuurenpihlajan juurelta.

Kukka voi huonosti

Kukka

Kukka on ollut vähän hunossa kunnossa jo jonkin aikaa, mutta viime aikoina kunto on romahtanut. Oltiin tytön kanssa Espoon Eläinsairaalassa viime viikon keskiviikkoiltana, ja saatiin tietää munuaisten olevan aika karussa kunnossa. UREA ja CREA olivat koholla, ja tyttö oli tiputuksessa aamuyön tunneille asti. Mukaan saatiin uusia lääkkeitä ja ohje tulla kontrolliin seuraavalla viikolla.

Huono vointi on ilmeisesti johtunut siitä, että munuaisten vajaatoiminnan vuoksi kroppa on täynnä kuona-aineita ja se voi oireilla esimerkiksi vatsahaavana, joka selittäisi tytön syömähaluttomuuden. Mukaan Evidensiasta saatiin uusia lääkkeitä kipuun, pahoinvointiin ja ohjeita vastansuoja-aineiden käyttöön.

Kukan vointi reissun jälkeen lähtikin paranemaan, ja tyttö palasi miltei entiselleen… Mitä nyt selkeästi ollaan huomattu että takajalat ovat todella heikossa kunnossa. Tänään sitten Kukka on uudelleen Eläinsairaalassa seurantakäynnillä verikokeineen ja uudelleen nesteytyksineen. Verikokeissa näkyi, että CREA ja UREA ovat jatkaneet nousuaan, vaikka tyttö onkin voinut selkeästi paremmin viime keskiviikon tilanteeseen nähden. Kukka oli sairaalassa varsin aktiivinen ja jaksoi syödä Hill’s KD märkäruokaa kuulemma ihan hyvin.

Totuus kuitenkin on, että Kukan kanssa aletaan olla jo laina-ajalla eikä yhteistä aikaa ole kovin paljoa enää jäljellä.

Kukalla ongelmia tasapainon kanssa

Kukka


Kukka kärsi lauantaina ja sunnuntaina tasapainovaikeuksista. Tyttö kaatuili ja kävely oli muutenkin hankalaa. Eteenkin hyppäämisen kanssa tuntui olevan ongelmia, ja välillä näytti jalka pettävän alta. Ensimmäisenä tuli mieleen, että Kukan selän rappeuma aiheuttaa ongelmia, mutta tämän iltainen käynti Lohjan Evidensiaan paljasti, että kyseessä onkin jotain muuta. Kukan vasemmassa korvakäytävässä todettiin rakkuloita, sekä tärykalvon edessä pieni massa, jota ei saatu poistettua. Tärykalvo oli ehjä. Oireilun taustalla voi olla ulkokorvatulehduksesta johtuva kipu, johon viittasi Kukan reagointi tutkimuksiin myös rauhoitettuna.

Kukka sai Canofite -tippoja ja kipulääkettä, joiden tehoa seuraillaan muutama päivä. Mikäli oireilu jatkuu voimakkaana, on sitten mentävä jatko tutkimuksiin.