Isännöintiin liittyen

Soitin isännöitsijälle, jota kuitenkaan en saanut puhelimitse kiinni mutta juttelin sitten isännöintitoimiston edustajan kanssa puolisen tuntia puhelimessa. Hänkään ei voinut ymmärtää miten kissat olisivat voineet aiheuttaa moista melua alakertaan. Juttelin myös siitä, että jos tästä valitus heille asti jossain vaiheessa tulee (siis tähän mennessä ei ollut tullut mitään), asiaa tutkitaan ennenkuin siitä mitään kirjallista tulee.
Lue lisää

Naapurisopua parhaimmillaan

Enää ei oikein tahdo löytyä sopivia adjektiiveja kuvailemaan tätä tilannetta.

Mira soitti 16:40 hysteerisenä siitä, että rakas alakerran naapurimme oli jälleen käynyt valittamassa. Tällä kertaa mukana oli ollut asukastoimikunnan puheenjohtaja, ja linja samaa tasoa kuin ennenkin: Kissat meluaa niin ettei alakerta voi nukkua, kissat on laitettava yöksi häkkiin, valituksista seuraa häätö ja sen jälkeen on kaksi tuntia aikaa muuttaa… jne.
Lue lisää