Veera sairastaa taas

Veera

Kaiken muun tohinan ohessa on unohtunut kirjoittaa siitä kuinka muutama viikko takaperin Veeralla oli taas masuongelmia. Oksentelua ja syömättömyyttä ja rouva oli hyvin vaisu eikä juuri halunut tehdä mitään. Veimme tietysti rouvan Lohjan Evidensiaan tutkittavaksi. Tuomio oli se, että rouvalla oli jälleen haimatulehdus ja paljon ilmaa vatsassa. Jotain epäilyä oli myös ylimääräisestä massasta jota kuvissa näkyi mahalaukun alla. Hoitona antibioottikuuri pahoinvointilääkkeineen ja kipulääkettä. Hoito näytti auttavan ja rouvan tilanne palautui normaalimmaksi, joskaan ei rouva kerralla edelleenkään syö täysiä annoksia vaan useammassa pienessä erässä.

Antibiotti kuuri päättyi ja hetken aikaa kaikki oli hyvin. Sitten Veera alkoi käydä pissalla useammin ja sai aikaiseksi vain pienen lirauksen hiekkalaatikkoon. Pahimmillaan rouva kulki hiekkalaatikosta toiseen aina lirauttamassa muutaman millilitran. Veimme Veeran haimatulehduksen kontrolliin ja samalla tutkittiin virtsanäyte, josta paljastuikin että nyt Veeralla on pissatulehdus ja siihen otettiin sitten uusi antibioottikuuri. Ilmaa vatsassa on edelleen, eikä se massakaan minnekään ole kadonnut.

Uusi antibioottikuuri on auttanut ja pissaongelma on kadonnut, mutta Veera edellen syö huonosti. Aloitimme uudelleen Veeralle kipulääkityksen, jos se auttaisi. Toivotaan, että saadaan tämä meidän 18-vuotias vielä tolpilleen.

Tagged , , . Bookmark the permalink.

Haluatko sanoa jotain?

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.