R.I.P. Alto ?

Alto 2010-2015 R.I.P. ?

Alto 2010-2015 R.I.P. ?

Kotimatka perjantaina ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Ajelin ykköstiellä kotia kohti jonossa kun jono edessäpäin alkoi hiljentää voimakkaasti, ja pysähtyi nopeasti kokonaan. Itse pidän hyvää turvaväliä, joten sain auton pysäytettyä ilman suurempia ongelmia, mutta takanani ajellut Opel ei. Kaveri jysähti takaboksiin suunnilleen kuuttakymppiä, jonka voimasta autoni hyppäsi vastaavasti edessä olleen Kian takaboksiin.

Hengähdin hetken ennenkuin soitin hätäkeskukseen. Kesken puhelun ketjun perään pysähtyi jo ambulanssi; Olivat olleet palaamassa Lohjalle ja ajelivat pari minuuttia meidän perässä. Hyvä sattuma. Koska olin ketjun keskimmäisenä ja eniten osumaa saaneen auton kuski, ambulanssi otti minut ensimmäisenä tarkistettavaksi. Itse en kokenut saaneeni mitään vammoja tai muutakaan; Mitä nyt säikähti niin maan perusteellisesti. Tarkistuksen tulos oli kyllä sitä mitä itsekin oletin; ei vaikuttanut tulleen mitään vammoja. Kehoittivat kuitenkin hakeutumaan sairaalaan heti jos vähääkään alkaa tuntua kipua missään.

Palokunta saapui paikalle ja alkoi valmistella auton siirtoa tien oikeaan laitaan (Kolari siis sattui vasemmalla kaistalla). Huomasin tässä vaiheessa varsin erikoisen tapahtuman; Molemmat autoni rekisterikilvet olivat päällekäin auton vieressä melkein kuin aseteltuna. No, olivatpahan valmiina poliisille kerättäväksi ;)

Poliisi saapui paikalle ja sulki tien jotta saaamme autot siirrettyä tien laitaan. Samassa yhteydessä pikainen puhutus kaikille osapuolille, ja melko nopeasti myös synninpäästö allekirjoittaneelle – edellä ajanut todisti että minä sain pysäytettyä autoni, ja vasta sitten tömähti. Onneksi se Kia oli sen verran vankkaa tekoa, ettei takana ollut koiruus saanut sekään mitään osumaa. Auto oli siis Sorento.

Minuun osunutta autoa kuljetti auton omistajan vaimo. Olivat tulossa häistä ja matkalla Turkuun. Onneksi siinäkään autossa kenellekään ei käynyt mitään. Poliisi joutui kirjoittamaan muodollisen rangaistusvaatimuksen liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, mutta tuskin se mikään iso sakko oli. En heille kanna mitään kaunaa tapahtuneesta – näitä sattuu, ja tärkeintä ettei tullut henkilövahinkoja – peltiä nyt saa rahalla, ihmishenkiä ei. Kaikki kolarivauriot menevät heidän vakuutuksen piikkiin.

Poliisit kirjoittivat kenttälomakkeen onnettomuudesta, ja tilasin Tapiolan Hätäpalvelusta itselleni hinauksen. Kuski, jonka autoon minun auto osui tarjosi minulle kyydin kotiin – Uskomattoman hieno ele kaverilta, siitä hänelle todella iso kiitos! Ja sanovat, etteivät lohjalaiset ole ystävällisiä. Katin kontit!

Kotiin päästyäni kirjailin vahinkoilmoituksen Tapiolan verkkopalveluun kiroiltuani ensin jo sitä, että asiakaspalvelu oli mennyt kiinni jo kello 17. Pääsisin hoitamaan sijaisauto ja muut systeemit vasta ensi viikolla. Harmittelin tilannetta aikani, ja sovin jo kaverin kanssa sitä, että ottaisin häneltä auton ainakin koeajoon alkuviikoksi että pääsisin kulkemaan… Ja hieroisimme autokauppoja sitten tarkemmin kunhan tiedetään mitä vakuutusyhtiöstä sanotaan.

Varsinainen ylläri tuli tänään lauantaina (pyhäinpäivä vielä kaiken lisäksi). Sain aamupäivällä soiton Scania Rentistä, missä pojat kyselivät olisinko kotona. Heillä olisi sijaisauto toimitettavana… Ja tosiaan tunti soiton jälkeen pihallani seisoi uuden karhea Seat Ibiza sijaisautona. Pyhänä. Uskomattoman hienoa palvelua LähiTapiolalta. Auto on minulla korjauksen ajan (max. 40 päivää) tai kaksi viikkoa jos se lunastetaan. Ilman mitään veloitusta. Tässä vaiheessa pitää olla tyytyväinen siitä, että oon pitänyt tuossa Altossa Loistokaskoa. Hemmetin hienoa palvelua, sanoisin.

Nyt alkaa sitten pakollinen korvaavan auton metsästys, vaikka kieltämättä harmittaakin kun olin aikeissa ajaa Altolla vielä pari vuotta. Nähtäväksi toki vielä jää mitä tuolle Altolle tapahtuu, haluaako vakuutusyhtiö korjata vai lunastaa sen. Palataan siihen tarkemmin sitten kun kuulen uutisia.