Aku kuumeili

Aku

Torstaina töistä palattuamme Aku oli hieman vaisu, eikä tahtonut tulla morjestamaan tavalliseen tyyliinsä. No, aluksi arvelimme kaverin olevan vain hieman puhki jostain päivän aikana olleesta riehumisesta, mutta aika pian tajusimme ettei kaikki ole ihan kunnossa. Ruoka ei maistunut ja ukko vaikutti sen verran lämpöiseltä, että päätimme mitata ukkelin kuumeen. Lukema huiteli yli neljässä kymmenessä, joten Mira antoi ruiskulla vettä sekä Metacamia. Jonkin ajan kuluttua Aku piristyikin hieman, mutta ei vieläkään tahtonut ottaa mitään syömistä.

Tarkkailimme tilannetta illan, ja päätimme viedä Aku lekurille aamusta mikäli tilanne ei oleellisesti muutu yön aikana. Kun kuumetta aamusta oli vielä lähes neljäkymmentä, päädyimme siihen tulokseen, että Aku viedään aamupäivästä Animagiin tutkimuksiin. Saimme ajan heti aamupäivälle, ja vietyäni Miran töihin vein Akun Lohjalle. Siellä Aku vietti päivän nesteytyksessä ja tutkittavana.

Mitään ei verikokeista löytynyt, ja jäämme vielä odottelemaan tuloksia virtsaviljelystä. Aku sai antibioottikuurin ja vatsansuojalääkettä. Kuumeen aiheuttaja jäi tuntemattomaksi, mutta Aku on nyt selkeästi paremmassa kunnossa. Kuumekin oli laskenut päivän aikana.

Edit: Virtsaviljelystäkään ei löytynyt mitään, joten tämä kuumeilu jää mysteeriksi. On mahdollista, että Aku on syönyt jotain sopimatonta, ja saanut siitä kuumeen. Antibiootti puri hyvin, ja Aku palasi omaksi itsekseen lähes välittömästi.

Imuvoimaa

Vanhaa imuria korvaamaan valikoitui Bosch BSGL5ZOOO3 mallinen pölynnielijä. Edellisestä imurista poiketen tämä värkki on erikseen suunniteltu tälläiseen lemmikkiperheeseen, joten odotukset laitteen laadusta on melko korkealla. Toivottavasti todellisuus ja odotukset kohtaavat.

Edit @ 21:00: Nyt kyllä harmittaa oikein urakalla, ettei ole tullut hankkineeksi tälläistä imuria jo vuosia sitten – sen verran paljon parempi tämä on kuin vanhat imurit yhteensä. Vaivaton ja helppo – ja tehokas … Oi että!

Sittenkin mestariksi

Vantaalaiset pääsivät kuin pääsivätkin välieriin, ja heti kättelyssä vastaan asettui VKTP, jolle viime torstaina hävittiin 8-4.

Ottelu oli tasainen vääntö, mutta vantaalaiset karkasivat lopulta 7-6 voittoon, ja siten finaaliin.

Finaalissa vastaan asettui Coast to Coast, jota vantaalaiset eivät runkosarjassa kyenneet kertaakaan voittamaan. Runkosarjassa takkiin oli tullut numeroin 7-5 ja 9-4. Finaalikin alkoi mollivoittoisesti vastustajan karattua kolmen maalin johtoon ensimmäisen erän aikana. Vantaalaiset kuitenkin kuroivat eron kiinni maali kerrallaan, ja lopulta puristettiin niin ikään 7-6 voitto, ja siten mestaruus.

On se vaan niin hienoa, perskeles.