Aku Forssassa

Ery-Syd

Olimme lauantaina Akun kanssa Ery-Sydin ja Rurokin yhteisnäyttelyssä Forssassa. Jännitystä saatiin jo heti matkan aikana, kun aamuhämärässä julmetun iso peura hyppäsi auton eteen hieman Karkkilan jälkeen. Tällä kertaa reagointiaikaa oli muutama sekunnin osa edellistä kertaa enemmän, joten paniikkijarrutus ja väistöliike riittivät välttämään törmäyksen, vaikka läheltä piti. Mira ei edes nähnyt peuraa, vaikka se pyyhälsi auton keulan editse tuskin metriä kauempaa. Ajoin tuolloin suunnilleen kahdeksaa kymppiä.

Itse näyttelypaikka oli Forssan raviradan päärakennus, ja erittäin huono paikka kissanäyttelylle pienen tilansa vuoksi. Paikka oli ängetty aivan liian täyteen. Itselläni paloi hermot jo heti kättelyssä, enkä sitten jäänyt näyttelypaikalle, vaan suoriuduin kotiin päiväksi.

Näyttelyn osalta menikin sitten ihan hienosti. Aku sai viimeisen CAP sertinsä ja valmistui Premioriksi. Tuomari tykkäsi Akusta niin paljon, että valitsi tuomarin parhaaksi ja näin Aku pääsi ensimmäistä kertaa paneeliin. Paneelissa sitten ei ääniä enää tullutkaan, mutta silti aivan upea suoritus!

Tulin samalla sitten päivittäneeksi tämän vuoden näyttelytulokset kissojen sivuille.

Tagged , , , , , , , . Bookmark the permalink.

One Response to Aku Forssassa

  1. Onneksi ei osunut…aina kylmää näitä lukiessa, kun mielen sopukoissa vilahtaa kuva peurasta moottoripyörän edessä. Perkuleet kun tulevat aina niin yllättäen, että on ihan tuurista kiinni koko homma.

Haluatko sanoa jotain?