Päivityksistä

Liekö syyllinen syysmasennus tai liiallinen kiire, mutta päivityksiä tänne sivuille ei pahemmin ole viime aikoina ilmestynyt. Kun kirjoitettavaa ei ole, on aivan turha kirjoittaa turhanpäiväisestä. Tilanne tuskin ennen joulua pahemmin helpottuu, mutta katsotaan nyt missä vaiheessa kirjoittaminen taas maistuu (ihan niinkuin joskus olisin jotain lukemisen arvoista kirjoittanut).

En nyt aivan vielä kuitenkaan aio lusikkaa heittää nurkkaan mutta pidän enemmän tai vähemmän ”syyslomaa”.

Päivityksiä gallerian puolelle tehdään kuitenkin kuten ennenkin.

Pitkästä aikaa

Ei ole tullut kirjoitettua pitkiin aikoihin, joten päätin tänään ottaa itseäni niskasta kiinni. Hassua, miten kynnys kirjoittamiseen nousee sitä mukaa kun tauko pitenee.

Kisuilla menee olosuhteisiin nähden hyvin. Tappelun kaltainen leikkiminen on jokapäiväistä iloa, ja tietysti yleensä siinä puolen yön tietämillä kun nukkumaan pitäisi mennä. Varsinkin Pepi on kunnostautunut yöhäirikkönä.
Lue lisää

Liukasta

Kävästiin Miran kanssa eilen Jyväskylässä katsomassa serkkua ja vähän pienempiäkin karvakääröjä. Jännittäväksi homman teki se, että autossa oli vielä kesärenkaat alla eikä pieneen mieleeni juolahtanutkaan, että Keski-Suomessa saattaisi olla jo liukasta.
Lue lisää

Loman loppu

Loma päättyi itseasiassa jo eilen, mutta eihän sitä itse oikein jaksanut vielä edes uskoa. Olihan lomani aikana firma myyty Sysopenille, eikä ollut mitään tietoa siitä aiheuttaako tämä myynti jälleen lisää lomautuksia/irtisanomisia. Nyt näyttää siltä, että uusia irtisanomisia ei meidän osalle tule, mutta mistä sitä koskaan tietää.
Lue lisää