Kisuista

Sissi voi jo huomattavasti paremmin. Vaikka ruoka-annokset eivät vieläkään ole aivan normaalit, syö Sissi mielestämme jo hyvin. Antibiootin ottaminen tietysti harmittaa, mutta enää sekään ei ole ollut Maailmojen Sodan tasoinen taistelu, vaan nyt lääke niellään pienillä kitinöillä säestettynä ihan kiltisti.

Viiru on ennallaan muuten, mutta mielestäni Feliway on vaikuttanut positiivisesti Viirun stressiin, eikä neiti enää ole aivan niin arka kuin ennen.

Kukka myös on ennallaan, vähän liikaa pyöreyttä, mutta muuten terhakkaassa kunnossa oleva neiti. Kukka ei jostain syystä osallistu kovinkaan paljon pentujen juoksemiseen mikä varmasti omalta osaltaan on vaikuttanut painon nousuun. Pitääkin muistaa punnita neiti piakkoin…

Veera on ottanut siskostaan mallia, ja saanut lisää pyöreyttä vartalon muotoon. Ehkäpä juuri tästä syystä johtuen myös Veera on viimeaikoina syönyt tavallista vähemmän, eikä niin paljoa osallistu enää juoksuleikkiin. Taitaa siskonsa kanssa innostua parhaiten kissanmintusta ;-)

Pepi jaksaa tapella kuopuksen kanssa vaikka mihin vuorokauden aikaan. Juostaan pää kolmantena jalkana ympäri taloa ja takaisin ja takaisin ja takaisin ja… No ainakin pikkuisilla on hauskaa.

Roope on ehtymätön energianlähde Pepin tavoin. Syömistavoistaan johtuen, Roope on vienyt Pepiltä liikanimen ”Jätemylly”, sillä tälle herralle tuntuu kelpaavan aivan kaikki mahdollinen syötäväksi kelpaava ravinto, ja sitten taas tapellaan Pepin kanssa. Aika usein tilanne on, että Pepi yrittää pestä Roopea, ja Roope puree Pepiä sen minkä kerkeää.

Hei Roope Röpöläinen

Laumamme sai lopullisen muotonsa tänään, kun Roope Röpöläinen saapui taloon. Lauman kuopus otettiin vastaan perinteisin menoin ja perinteisen kaavan mukaisesti; Sissi tuskin edes huomasi uutta tulokasta, Viiru pelkää ja Kukka murisee ja sähisee kaikkein eniten. Veera ja Pepi sähisevät ja murisevat hekin, mutta huomattavasti Kukkaa vähemmän.
Lue lisää

Päivityksistä vielä

Hektinen joulukuu näyttää hieman helpottavan, joten päivityksiä näille sivuille on tiedossa jatkossa useammin. Ehkäpä joku voisi tehdä ennenaikaisen uuden vuoden lupauksen päivittää sivustoa vähintään kerran viikossa.

Tuossa peri viikkoa takaperin tuli kokeiltua miltä viikko liki 40 asteen kuumeessa tuntuu, eikä oloa parantanut yhtään pomon ilmoitus loppu vuoden lomautuksesta. Meinasi allekirjoittaneen loppuvuosi mennä aivan plörinäksi kunnes pomo viime viikon perjantaina ilmoitti lomautuksen peruuntumisesta.
Lue lisää