Vanha leiska on vanha leiska, uusi leiska on Mantra.
Leiskan käännös on vielä hieman kesken, joten pieniä kirjoitusvirheitä lienee siellä täällä… Koittakaa kestää.
Vanha leiska on vanha leiska, uusi leiska on Mantra.
Leiskan käännös on vielä hieman kesken, joten pieniä kirjoitusvirheitä lienee siellä täällä… Koittakaa kestää.
Allekirjoittanut liittyi tähän yllättävän isoon joukkoon ihmisiä, jolle iski jostain puun takaa Bellin pareesi eli tuttavallisemmin kasvohermohalvaus (tai pelkkä kasvohalvaus).
Ilmeisesti juttu lähti liikkeelle viikko sitten maanantaina, kun kiinnitin ensimmäisen kerran huomiota siihen, että niska on vasemmalta puolelta kipeä. Kipu ei ollut lihaksessa vaan tuntui olevan jossain syvemmällä. Burana auttoi hieman, joskaan ei poistanut kipua kokonaan. Tätä jatkui aina torstaille asti, jolloin alkoi tapahtua.
Aamupäivän aikana huomaisin, ettei kaikki ollut ihan kunnossa. Kasvojen oikea puoli tuntui hieman puutuneelta, ja vasen puoli taas ei tahtonut ihan olla mukana kuvioissa – tosin tätä en itse tajunnut ennenkuin aamupäiväkahvit lorahti veltosta suupielestä rinnuksille.
No, sitten ehkä hieman tyhmänäkin otin internetin avuksi, ja aloin googlettamaan oireita. Miltei joka sivulla ohje oli selkeä – mene lääkäriin, joten päädyin varaamaan ajan paikalliseen Mehiläiseen. Jouduin ottamaan ajan yleislääkärille, kun työterveyslääkärien juttusille olisi päässyt vasta perjantaina.
Mehiläisessä epäiltiin vahvasti jo tätä Bellin pareesia, mutta varmuutta ei voinut sikäläisillä vempaimilla saada. Lisäksi katsottiin verestä paine ja sokeri ja perus neurologisia testejä ja refleksit. Mitään varmuutta ei tosiaan saatu, joten lääkäri antoi lähetteen Jorviin päivystykseen. Jorvissa pääsin suoraan sisään ja pistettiin samantien sydänfilmiin ja verestä mitattiin paine ja sokeri pariinkin otteeseen. Lisäksi koputeltiin kaikki raajojen refleksit läpi, ja toki tutkailtiin naaman toimintaa ja suoritettiin erinäisiä neurologisia testejä.
Sitten konsultointia neurologin kanssa. Minut olisi jo täälläkin tyrkätty Bellin pareesi -nurkkaan ilman sitä kasvojen oikean puolen puutumista. Tässä vaiheessa oli myös kieli alkanut puutua. Puhelimessa ollut neurologi halusi nähdä, joten Jorvista passitettiin Meilahden päivystykseen. Tässä vaiheessa sairaala katsoi parhaimmaksi pistää minut taksilla Meilahteen oman ajamisen asemasta, koska oireet täsmäsivät myös vakavempiin sairauksiin jotka sitten olisivat osuessaan saattaneet päättää ajomatkan varsin vakavin seurauksin.
No, sain kelataksin Meikkuun, ja siellä parin minuutin odottelun jälkeen olinkin jo neurologin juttusilla. Taas suoriteltiin neurologiset testit ja koputeltiin refleksit. Se, että neurologi kertoi oireiden täsmäävän pitkälti myös aivoveritulppaan, ei yhtään helpottanut allekirjoittaneen oloa. Myöskään aivohemorragiaa ei voitu sulkea pois, vaikka siihen yleensä kuuluvaa hirvittävää päänsärkyä minulla ei ollut.
Neurologi empi taas hieman mitä seuraaaksi, ja sai soiton akuutista tilanteesta. Sanoi miettivänsä tätä minun asiaa vielä ja jäin odottelemaan. Hetken odoteltuani neurologi kävi kertomassa, että haluaa vielä varmuudeksi ottaa tietokonetomografian päästä ja kaulan valtimoista. Samaan syssyyn neurologi kuitenkin sanoi, ettei usko sieltä mitään löytyvän vaan että joutuisin jatkamaan tutkimuksia korvaklinikalla, jonne kasvohermo-ongelmat sitten kuuluvat.
Tähän asti olin selkeästi ollut kiirelistalla, mutta tässä vaiheessa kiireellinen status otettiin selkeästi pois. Odottelin pari tuntia pääsyä tomografiaan, ja siellä käytyäni meni useampikin tunti ennenkuin radiologi ehti antaa lausunnon kuvista. Kaikki kuvat olivat kuitenkin puhtaita, joten pääsin yöksi kotiin. Kello oli ehtinyt tikittää yhteentoista, joten ukko oli tässä vaiheessa melko väsyntyt, mutta puhtaista tuloksista melko onnellinenkin.
Sain paluutaksin Jorviin ja sieltä autolla kotiin. Aamulla oli sitten edessä paluu Meilahteen korvaklinikalle, jossa sitten tehtäisiin vielä pari testiä kasvohermohalvauksen aiheuttajan selvittämiseksi (useinmiten se ei selviä), ja siihen sitten hoito-ohjeita.
Korvaklinikalla ei aamulla nokka kauaa tuhissut. Jouduin suorittamaan kasvojen toiminnan testin, josta sain 31/100 pistettä. Eli melko heikko esitys… Mutta silti ennuste olisi hyvä, kun ymmärtääkseni 95% meistä, joilla aiheuttajaa ei tiedetä, paranee ajan kanssa.
Sain lääkäriltä kuurin kortisonitabletteja ja silmätippoja ja ohjeen teipata silmä yöksi kiinni.
Lähdin suuntaamaan korvaklinikalta takaisin työmaalle – sairauslomasta kun ei olisi oikeastaan mitään hyötyä ollutkaan – kun sain soiton siltä Mehiläisen yleislääkäriltä, joka kyseli miten pärjäilin. Kerroin tapahtumista ja hän kyseli niskasäryn tilanteesta määräten sitten siihen vähän vahvempaa buranaa. Lupasi soittaa reseptin työpaikan viereiseen apteekkin.
Juuri ennen apteekkiin sisään kävelyä sain hältä vielä tekstiviestin, jossa sanoi lisänneensä reseptiin vielä mahahapposalpaajalääkettä, kun tuo burana ja kortisoni molemmat rasittavat mahaa.
Tarvii nostaa isosti hattua kaikille tutkimuksiin, hoitoon ja kuljetuksiin osallistuneille tahoille, mutta erityiskiitos tälle Mehiläisen lääkärille. Tarvii myöntää, etten odottanut sieltä enää tarkistussoittoa.
Seuraavaksi sitten Meikun korvaklinikalle seurantakäynnille viikon päästä.
Tänäkin vuonna ehdin ensin! \o/

Kuva vuoden 2011 kohtaamisesta.
Lohjan Salibandyn Miesten Edustusjoukke katkaisi parin ottelun mittaisen tappioputkensa KGB Agentsin vieraana. Lopputulos Vantaalla pelatussa ottelussa kirjattiin numeroin 2-5.
Monien muiden autojen kanssa vuonna 2013 saapuva, Ford Fiesta ST:n täytyy olla hyvä. Fordin legendaarinen konepäälikkö, Richard Parry-Jonesilaa on mitä hän kutsuu 50 jaardin testiksi . Se minimimatka jonka hänen täytyy ajaa autolla päätelläkseen se on hintansa arvoinen. Tiedät Fiestan, tietysti, se on ollut Britannian parhaiten myyvä auto yhdeksän vuoden ajan ja tämä Mk6 versio on ollut Britannian ”bestseller” jokaisen neljän vuoden myynneissä. Ja jokaisessa yhtenä vuonna, Ford on luvannut ”souped-up” ST version – se jopa tuotti ST konseptin vuoden 2011 Frankfurtin autonäyttelylle. ST on aina myyty mild madras supermini jotka pitävät Fordin vindaloo RS versiota huonompina. ST:n suorituskysky ei ole niin säkenöibä tai sen jousitus niin yksimielinen, mutta sen ei myöskään pitäisi poimia huomattavia osia pankkitalletuksistasi. Perusmalli ST maksaa €19000. Raha ostaa sinulle 15mm matalamman jousituksen, jossa jäykistetty vääntö-palkin taakse ja uusi olka varten MacPherson joustintuet.
Sähköisesti avustettu ohjaus sisältää uuden ohjelman nopeammalla suhde telineellä, kaikki levyjarrut (ensimmäinen Fiestalle) ovat päivitetty halkaisijaltaan suuremmilla roottoreilla ja jarrusatula männät ja uusi tandem pääsylinteri ja tyynyt sunniteltu lisäämään palautetta polkimeen. Kun taas 2005 Fiesta ST oli 2,0 litrainen vapaasti hengittävä nelisylinetrinen mottori, uusi ST saa 1,6 litrainen EcoBoost turboahdettu yksikkö, ajo etupyörien kautta kuusivaihteinen käsivalintainen lähetyksen. Ohjaustehostin, melko hyvältä standardin Fiesta, on loistavasti viestinnällinen ja niin hyvä kuin se saa tämän aikakauden sähköisesti avusteinen järjestelmiä. Jos sen kilpailijat sinut on kasvanut ja nauttia teknologian ja ylellisyyttä sijaisina terävästi vastauksia, ST sanoo että on paljon aikaa on kasvaa, mutta hauskaa on rajallinen, joten napata se kun voit.