Jäähyväiset pennuille

Kaikki aikanaan ja kaikelle on aikansa. Tänään pennut (no, Ronia lukuunottamatta) muuttivat kasvattajan luokse, josta ne pääsevät omiin koteihinsa lähipäivinä. Ensin käytiin kuitenkin Lohjan Evidensiassa toisella rokotuksella ja saamassa sirut niskaan. Tämän jälkeen käytiin vielä tekemässä Ronin paperit ja pennut lähtivät uuteen kotiinsa. Kamala ikävä noita pieniä karvakääröjä tulee, mutta onneksi Roni sai jäädä meille asumaan. Mitähän Lempi mahtaa tuumata tästä kaikesta?

Loput 12-viikkoiskuvat löytyvät täältä.

Roni, Rauha, Ruusu ja Risto


Roni


Rauha


Risto


Ruusu

Pennut 11,5 viikkoa

Äkkiä se aika menee. Pennut ovat ehtineet jo 11,5 viikon ikäisiksi ja asustavat meillä enää viikon. Tämän viikon seikkailuna on ollut ulkotarhan valloitus kaikkine sen tuomine yllätyksineen, kuten esimerkiksi tämän päivän tassupyykkiharjoitus. Joka kerta kun takapihan ovi avataan, pennut rynnistävät täyttä päätä paikalle katsomaan josko taas pääsisi tuohon ihmeelliseen kylmään maailmaan, mutta olemme edelleen päästäneet pennut tarhaan ainoastaan valvotusti lyhyiksi ajoiksi kerrallaan.

Loput 11-viikkoiskuvat löytyvät täältä.

Roni ja Risto


Ruusu ja Rauha


Roni, Risto, Rauha ja Ruusu


Roni


Rauha


Risto


Ruusu

Pennut 10,5 viikkoa

Pennut ovat ehtineet jo 10,5 viikon ikään. Tämän viikon seikkailuna tehtiin eilen ekskursio Anoppilaan, eli pennut ja Lempi pakattiin autoon ja hurautettiin Naantaliin. Reissu meni vallan mainiosti, mitä nyt Rauha ja mamma hieman maukuivat menomatkalla. Perillä Naantalissa sitten ei pennut olleet moksiskaan, ja paikkoja alettiin tutkia heti kun kuljetusboksin ovi avattíin. Takaisin ajettiin kaikessa rauhassa lauman vedellessä sikeitä kuljetusboksissa.

Loput 10-viikkoiskuvat löytyvät täältä.

Risto, Ruusu, Rauha ja Roni


Roni


Rauha


Risto


Ruusu

Pennut 7 viikkoa

Lempin pennut kasvavat silmissä. Nyt ikää on 7 viikkoa, eikä näitä riiviöitä hillitse enää mikään. Vauhtia on moninkertaisesti järkeen verrattuna. Kaikkea pitää purra ja maistaa. Jokainen kohdattu otus on haastettava ja sitten äkkiä karkuun. Teollinen ruoka ei ole edelleenkään mitään, se pitää peittää. Vain ehta liha kelpaa. Mamma ei ole vielä vierottanut pentuja maidosta, mutta baari on harvakseltaan auki enää. Näiden hirviöiden kuvaaminen on työn ja tuskan takana, mutta täällä on muutama ”onnistunut” otos.

Roni


Rauha


Risto


Ruusu