Viikonloppu vierähti Clan Troopers Finland ry:n perinteikkäässä Summit -tapahtumassa yhdistyksen vuosikokouksineen. Ohjelmaa riitti, ja sääkin suosi mitä nyt tuulta olisi voinut olla hieman vähemmän.
Varsin onnistuneet pirskeet! Ens vuonna uusiks…
Viikonloppu vierähti Clan Troopers Finland ry:n perinteikkäässä Summit -tapahtumassa yhdistyksen vuosikokouksineen. Ohjelmaa riitti, ja sääkin suosi mitä nyt tuulta olisi voinut olla hieman vähemmän.
Varsin onnistuneet pirskeet! Ens vuonna uusiks…
Opelin ollessa pajalla olen kulkenut peleissä moottoripyörällä. Tällä kertaa niin ei tarvinnut tehdä, sillä Mika halusi lähteä ulkoiluttamaan käytössään olevaa Jaguaria, ja tuli katsomaan pitkästä aikaa miltä salibandy näyttää livenä. Melkoisen hulppea menopeli tuo Jagge on, vaikka olikin ehtinyt jo miehen ikään.
Itse ottelu oli selvää pässinlihaa ensimmäisistä minuuteista alkaen. Red Bones sumputti omaa päätään, ja vantaalaiset pyörittelivät palloa mielin määrin naputtaen maalin silloin, toisen tällöin. Maalissa sain istua suurimman osan ottelusta työttömänä, mutta pari lepsuilua puolustamisessa antoi kaverille pari maalia tähän muuten varsin yksitoikkoiseen matsiin. Kaikkiaan ihan ok peli, mutta tasoero joukkueiden välillä oli valovuosi.
Käytiin eilen Samin kanssa ulkoiluttamassa Revereä ensimmäisen kerran Norjan reissun jälkeen. Sain sen puuttumaan jääneen lopputankkauksenkin suoritettua :-). Reissuun päätettiin lähteä, kun oli huhu sunnuntain olevan se viimeinen hellepäivä tänä kesänä.
Reissu suuntautui Lohjan kautta Saukkolaan, Vihtiin ja sieltä Seutulaan hieman lentokoneita bongaamaan. Löysimme varsin hyvän tarkkailupaikan kentän vierestä, ja saimme ihastella keskikokoisten matkustajakoneiden nousua ja laskua lähietäisyydeltä. Harmi, ettei kamera tullut otettua matkaan mukaan, mutta paikalle pitää palata toinen kerta kameran kera varustettuna, sen verran lähelle koneita päästiin.
Mittaa pätkälle tuli suunnilleen parisataa kilometriä, eikä säätä sovi moittia. Toivottavasti sää suosii kuitenkin jatkossakin, vaikka hellettä ei olisikaan enää tarjolla.
Eilisestä ottelusta kotiin palatessani en huomannut auton käyttäytymisessä mitään outoa, mutta kotipihaan pysähtyessäni kiinnitin huomiota hankaavaan/laahaavaan ääneen konetilasta. Ääni kuullosti todella pahalta, ja arvasin heti jonkin olevan nyt pahasti pielessä.
Kierrosten nostaminen vaikutti aaltoilevan äänen aallonpituuteen, joten jotenkin tämä liittyy moottorin kiertonopeuteen. Ajossa kuitenkaan mitään outoa moottorista ei tunnu, tehot jne ovat edelleen tallella, eikä mitkään varoitusvalot palaneet.
Tarkistin siltä seisomalta öljyt ja jäähdytysnesteet, jotka olivat kunnossa. Stressitaso nousi nopeasti stratosfääriin euronkuvien vilistäessä taas silmissä.
Aamulla pistin Miran bussikyydillä töihin ja päätin kokeilla onneani saada auto Autohuolto Team Malmbergin ammattilaisten tutkittavaksi. Soitin puoli kahdeksan aikaan huoltoon, josta luvattiin ottaa auto heti katsottavaksi. Ajoinkin varoen auton huoltoon, mistä pikaisella ihmettelyllä eivät ammattilaisetkaan uskaltaneet antaa diagnoosia. Lupasivat pojat kuitenkin avata koneen tänään ja katsoa, ja saadaan sitten tietää kuinka monta tonnia tällä kertaa pitää jostain taikoa rahaa…
Sen verran huollon pihalla testatiin, että laturin/vesipumpun hihna otettiin irti, jotta nähtäisiin olisiko jompikumpi niistä syyllinen (rehellisyyden nimissä pitää sanoa, etten tiedä kumpi hihna se oli vai oliko samassa hihnassa molemmat). Palasin huollosta bussilla kotiin, ja moottoripyrällä työmaalle.
Toivottavasti auto saadaan kuntoon pikaisesti ja huokeasti, sillä keskiviikkona on luvattu melkoista myräkkää, jolloin mopottimella ajaminen töihin ei ole sitä kaikkein mukavinta matkustamista, ja mopottimella on melkein pakko kulkea kun töiden jälkeen on treenejä ja pelejä…
Anna mun kaikki kestää! Voi saatanan saatana.,,
Edit @ 12:30: Soitto autohuollosto oli karua kertomaa. Öljypumppu on leikannut kiinni, ja pitää käytännössä vaihtaa. Pahimmillaan tuntuu olevan tuhannen euron pahemmalle puolelle menevä korjaus, ei taas olis voinut huonompaan aikaan tulla tämäkään.
Note to self: Jos joskus vielä ostan Opelin, ampukaa mut HETI!
Harrastesarjan viimeinen ottelu oli paineeton lohkovoiton jo varmistuttua. Joukkue kuitenkin halusi lopettaa kauden voittoon ja siinä tavoitteessa onnistuttiin, vaikka vastustaja pistikin kapuloita rattaisiin. Allekirjoittaneelta oikein hyvä peli, vaikka perinteisesti yksi maali jäikin kaivelemaan.