Trombi vs. 013 3-4

Eilinen ottelu Trombia vastaan oli varsin kaksijakoinen. Ensin Team 013 jaksoi juosta, ja Trombi jäi jälkeen. Sitten väsymys iski tiimiläisiin, ja Trombi otti hallinnan itselleen kivuten maali kerrallaan tasoihin pari minuuttia ennen ottelun loppua. Melkein taskussa olleet pisteet tuntuivat puolittuvan, ja Trombi jatkoi edelleen painostusta.

Hetki ennen ottelun loppua sain vielä yhden hyvän kopin ja avasin nopean vasempaan laitaan, mistä pallo saatiin siirrettyä takatolpille, ja voittomaali oli tosiasia ajassa 59.58. Melkoinen hurmosmaali tuohon loppuun, etten sanoisi.

Ottelu allekirjoittaneelta oli varsin onnistunut, vaikka pari päässyttä maalia perinteiseen tyyliin jäikin harmittamaan. Tärkeät pisteet kuitenkin, ja lohkovoitto varmistuisi mikäli lohkon kakkonen, Rocks, häviäisi oman ottelunsa.

Rocks hävisi kuin hävisikin oman ottelunsa, ja lohkovoitto varmistui jo ennen viimeistä kierrosta. Näin siis tänä kesänä. Nyt jännitetään enää toisen kesäliigajoukkueen lohkovoittoa.

Darts kuumetta

Mikan (kenen muunkaan) sievoisella avustuksella allekirjoittaneelle onnistui kehittymään viime aikoina melkoinen Darts-kuume. Innostus on ollut sen verran rankkaa, että perus ”Prismasta-ostetut” taulu ja tikat lensivät nopeasti romukoppaan kun Mikan luona pääsi käyttämään kunnon välineitä. Eipä aikaakaan kun uutta sälää tilattiin Englantia myöten.

Ensin oli saatava kunnon tikat, ja Suomesta ostettuna kunnon tikoista saisi maksaa pienen omaisuuden. Mikan vinkistä eksyin A180 Dartsin sivuille, ja käden käänteessä kotiin matkasi 21 grammaiset Harrows Magnum tikat ja kourallinen varaosia.

Pari päivää myöhemmin Mika vinkkasi Stantonin loppuunmyynnistä, ja varaosavarastoa täydennettiin hieman lisää hintojen ollessa kohdillaan.

Taulun tilaaminen Englannista olisi tullut Suomen hintoja paljon kalliimmaksi postikulujen vuoksi, joten kävin hakemassa Jatikalta Winmau Blade III:n halppistaulun tilalle.

MOV? vs. Kesä Eberle 14-5

Lohkon kärkikamppailusta oli odotettavissa tiukka vääntö, sillä viimeksi otimme Kesä Eberleltä pataan. Ottelu kuitenkin oli oikeastaan alusta lähtien selvä vantaalaisten naputellessa taululle melkoiset murskalukemat. Eberle pääsi vielä toisen erän alussa mukaan peliin kivutessaan hetkeksi maalin päähän 4-0 tappioasemasta, mutta sitten omat pistivät isompaa pykälään ja murskajaiset olivat valmis.

Oma peli ei ihan sitä parasta ollut, mutta kohtalainen kuitenkin. Vetoja ei maalille juurikaan tullut, vastustaja tuikkasi maalit lähinnä takatolpilta tyhjiin tai sakottaen omista virheistä puolustuspäässä.

Takuuvaihto radiopuhelimelle

Viime viikon perjantaina takuukorjattavaksi lähettämäni Cobra MT975-2 palasi tänään takaisin RXTX-tuotteesta. Mukana tulleesta lähetteestä pystyi päättelemään, ettei kyseessä ollut takuukorjauksen piiriin kuuluva vika, mutta että puhelin on nyt kuitenkin vaihdettu uuteen.

Ehkäpä minulla sitten sattui olemaan sellainen ns. maanantaikappale, kun en omasta mielestäni käyttänyt liikaa voimaa puhelinta pyörään liittäessäni, tai sitten en vain osaa arvioida mikä on liiallista voiman käyttöä ;-).

Ei voi muuta kuin kehua paikan hienoa asiakaspalvelua, ja suositella liikettä vilpittömästi muillekin.