Terassi ”valmis”

Melkoinen urakka on nyt takanapäin. Etupihan terassi saatiin tänään aitaa lukuunottamatta valmiiksi. Aita on tarkoitus tehdä jossain vaiheessa myöhemmin, mutta alunperinkään sitä ei pitänyt tähän samaan syssyyn tehdä. Kaiteen virkaa toimittaa tilapäisenä ratkaisuna vanhan terassin purkamisesta jäänyt lauta, joka on tarkoitus vaihtaa aidan tekemisen yhteydessä. Kaiken kaikkiaan varsin opettavainen urakka, eikä siitä olisi tullut mitään ilman apua. Kiitokset siis Aakelle, Mikalle, Miralle, Kaisulle ja Heikille avusta terassin eri vaiheiden rakentamisessa!

Aijjoo, kirjoitan jossain vaiheessa projektista tarkemmin, mutta odotellessa kuvia projektin eri vaiheista löytyy täältä.

Vanhassa terassin rakentaja oli jättänyt melko massiiviset raot lautojen väliin. Lautojen kuivuttua rakoa oli 1-2 cm, mikä on siis aivan helvetisti. Uudet laudan ladottiin käyttäen rakotulkkina kulmarautaa, eli raon paksuun tässä vaiheessa n. 2-3 mm, mutta joka kasvaa jonkin verran lautojen kuivuttua. Samoihin mittoihin vanhan laudotuksen kanssa ei kuitenkaan, arviolta 4-5 mm.

Terassi viittä vaille valmis

Mikan suotuisalla avustuksella lautoja saatiin ladottua paikoilleen maanantaina ja keskiviikkona tiistain jäädessä sateen vuoksi väliin. Laudoitus olisi saatu keskiviikkona jo valmiiksi ellei tarkoitusta varten hankitut ruuvit (ja laudat) olisi loppuneet kesken. Tänään olisi tarkoitus käydä täyttämässä varastot, ja huomenna lätkiä terassi lautojen osalta valmiiksi.

Toivottavasti sääennustus vähäsateisesta lauantaista pitävät paikkansa.

Raksa Ripu vs. MOV? 6-8

Vantaalaisten kannalta peli lähti hyvin liikkeelle, ja ottelua johdettiin jo 4-1 kun Rupusakki sai pelijuonesta kiinni. Seuraavat 3 maalia heille, ja kaikki torjunnan kautta sisään. Vaikka ei sinänsä mennyt yhtään helppoa maalia, jotenkin näistä maaleista jäi karvas maku allekirjoittaneelle.

Ripu pysyi hyvin pelissä mukana loppuun asti, mutta lopulta vantaalaiset ottivat selkävoiton varsin tasaväkisessä väännössä. Lisää tälläisiä pelejä!