Kausi 2007-2008

Kirjoitettu tiistaina 24. heinäkuuta 2007 kello 10:16. Luettu 344 kertaa.

Kaikessa tohinassa on täysin unohtunut kirjoittaa tulevasta salibandykaudesta 2007-2008. Allekirjoitin suunnitelmien mukaisesti kesäkuun alussa sopimuksen LoSBin miesten edustuksen kanssa, joten pelaan tulevalla kaudella I-Divisioonan länsilohkossa. Länsilohkossa LoSBin lisäksi pelaavat Blue Fox (Uusikaarlepyy), Forssan Suupparit, Nokian Kristilliset Palloilijat, KOO-VEE (Tampere), Woodcutters (Vaasa), Pirkkalan Pirkat, FBT Pori, SBS Pori ja Kirkkonummi Rangers. Kauden ennako on luettavissa täältä.

LoSBin tulevan kauden joukkue on pysynyt melko hyvin kasassa, vain muutamia pelaajia on lähtenyt ja uusia tulee tilalle. Hyökkäyspäässä suurin menetys lienee Markus Lajunen, joka viime kaudella voitti joukkueen pistekuninkuuden. Puolustusta taas saatiin vahvistettua Jussi Kemppaisen palattua viininpunaisiin.

Allekirjoittaneen lisäksi sopimuksen maalivahdin tontille on toistaiseksi tehnyt vain A-juniorit Antti Herlevi ja Jonas Koistinen, mutta eiköhän I-Divarin Itälohkon paras maalivahti Jani Malmelin jatka myös viininpunaisen maaliverkon vartioimista. Varmuus asialle saadaan kauden lähestyessä. Joka tapauksessa kilpailu peliajasta tulee olemaan raakaa, sillä niin “Koippari” kuin “Herkkukin” ovat kovan luokan veräjänvartijoita.


4 kommenttia

  1. Tommi kirjoitti:

    Moi Jarno!

    Lukasin jo aiemmin, että meinaat jatkaa edustuksessa, joten ei muuta kuin tsemppiä kauteen! Harmi, että ollaan eri lohkoissa, mutta kyllähän me treenipelissä ennen kautta kohdataan. Onko Malmelinista tullut uutta tietoa, että meinaako jatkaa vai painatteko kolmisteen peliajan perässä?

  2. Jarno kirjoitti:

    Eiköhän se jatka, uskoisin.

  3. Petsku kirjoitti:

    Katos, I-divarissa vaan koppaillaan. Kunhan ite pääsis edes salille sakka… %)

  4. Jarno kirjoitti:

    Noo, katotaan nyt saanko peliaikaa ollenkaan tälle viimeiselle kaudelle.

Vastaa