Pennut 7 viikkoa

Lempin pennut kasvavat silmissä. Nyt ikää on 7 viikkoa, eikä näitä riiviöitä hillitse enää mikään. Vauhtia on moninkertaisesti järkeen verrattuna. Kaikkea pitää purra ja maistaa. Jokainen kohdattu otus on haastettava ja sitten äkkiä karkuun. Teollinen ruoka ei ole edelleenkään mitään, se pitää peittää. Vain ehta liha kelpaa. Mamma ei ole vielä vierottanut pentuja maidosta, mutta baari on harvakseltaan auki enää. Näiden hirviöiden kuvaaminen on työn ja tuskan takana, mutta täällä on muutama ”onnistunut” otos.

Roni


Rauha


Risto


Ruusu

Reviirin laajennusta

Pentujen reviiri on laajentunut viimepäivinä merkittävästi. Pentuaitaus poistettiin lauantaina ja tänään pennut pääsivätkin ensimmäisen kerran muualle asuntoon tutustumaan aikuisiin kissoihin. Tutustuminen on sujunut erinomaisesti ja aikuiset kissat ovat ottaneet pienet tulokkaat avotassuin vastaan. Onpa sitä pestykin pienokaisia (Aku, Eragon) ja vähän toki sähähdettykin (Eragon ja Veera). Pennut pääsevät valvotusti muualle asuntoon, mutta joutuvat vielä toistaiseksi viettämään yöt ja isäntäväen poissaolot suljetun oven takana turvassa.

Youtube kanavalle on tänään kertynyt kuusi uutta videota.

Lempin pennut 4,5 viikkoa

Lempin pennut ovat ehtineet jo 4,5 viikon ikään. Kuluneella viikolla pennut ovat ottaneet paljon uusia edistysaskeleita. On laajennettu reviiriä, opeteltu hiekkalaatikon käyttämistä ja maisteltu kiinteää ruokaa (jauhelihaa ja pentumärkäruokaa). Mittaa otetaan toisista sisaruksista painimatsien merkeissä tämän tästä. Lelut (pallot ja hiiret) ovat myös alkaneet kiinnostaa. Kaikkea mahdollista pitää toki haistaa, maistaa ja vähän läimäytelläkin. Lisäksi vauhtia ja vaarallisia tilanteita tulee kuin liukuhihnalta niin, että mamma on välillä hätää kärsimässä pienten riiviöiden kanssa. Onneksi pienet nukkuvat vielä paljon, jolloin mammakin pääsee hieman rentoutumaan muiden aikuisten kissojen seurassa.

Roni


Rauha


Risto


Ruusu