Omat koirat purivat

Vanhan joukkueen kohtaamisesta tuli juuri niin vaikea kun odottaa sopi.

 

366402_240x148

LoSB oli alussa paremmin hereillä ja suoritti varsin näyttävän Blitzkrieg aloituksen. Kello ehti pyörähtää vain kolme sekuntia, kun palloa kaivettiin allekirjoittaneen takaa ensimmäisen kerran. Kaksitoista sekuntia lisää, ja taululla 0-2.

Junalautoja saatavana Perkiön asemalta!

Onneksi KD otti ja ryhdistäytyi tästä, ja sai kuin saikin juonesta kiinni. Peli saatiin ensimmäisessä erässä tasoihin, mutta LoSB nipisti vielä kolme lisäosumaa vieden erän nimiinsä 2-5.

Toisessa erässä KD pysyi alusta lähtien hereillä, mutta pelillisesti tämäkin erä vieraille. Numeroiden valossa toinen erä 2-3 vastustajille, ja kolmanteen erään jäisi vielä rypistettävää jos peliin vielä haluttiin mukaan. Toisen erän jälkeen taululla siis 4-8, joista viimeisen LoSB teki rankkarista.

Kolmannessa erässä KD pääsikin vielä mukaan peliin kaventaen ottelun jo kahden maalin päähän, mutta LoSB sai heräteltyä porukkaa aikalisän avulla, ja piti KD:n turvallisen 3 maalin päässä aina loppuvihellykseen asti. Kolmas erä kuitenkin KD:lle 4-3, mutta pisteet Lohjalle lopputuloksella 8-11. Viimeinen maali sudittiin tyhjiin KD:n yrittäessä kiriä allekirjoittanut vaihtoaitiossa.

Perinteisen kaavan mukaan muutama maali jäi harmittamaan allekirjoittanutta, sillä niistä olisi parempana päivänä voinut ottaa kopit. Erityisesti harmittaa kaksi omien ohjaamaa maalia, vaikka niitä peleissä aina tulee eikä niille oikein voi mitään. Lisäksi ensimmäinen maali ja varsinkin tuo rankkari jäivät kaiveleaan, mutta mikäs teet :)

Seuraavaksi sitten Hyvinkäälle näyttämään SCH:lle närhen munat ensi torstaina.

KD-LoSB pelistä muualla:

Tappioputki sai jatkoa

Kauklahden Dynamo käväisi sunnuntain iloksi ottamassa turpaan myös FB Falconsilta numeroin 13-9. Ottelusta ei paljoa kerrottavaa jäänyt. Maalissa Edi kunnes polvi rusahti kolmannen erän puolivälissä, ja allekirjoittanut tilalle viimeiselle kympille tilanteessa 9-7. Vastustaja ei antanut KD:lle mahdollisuuksia ottaa loppuerää haltuun, vaan nakutteli tyhjistä paikoista rumat lukemat, joita KD sai hieman kaunisteltua erän lopussa.

Tappio Tiikereille

Jo ennakkoon vahvaksi tiedetty Tiikerilauma ei antanut KD:lle mahdollisuuksia yllätykseen, vaan vei sunnuntaisen ottelun nimiinsä numeroin 4-8. Allekirjoittanut maalissa, Edi varalla.

KD pysyi avauserän hyvin Tiikereiden vauhdissa, ehkä jopa halliten ottelua siirtyessään 2-1 johtoon, mutta Tiikerit tasoitti vajaa minuutti myöhemmin erälukemiksi 2-2.

Toisessa erässä ote siirtyi enemmän Tiikereille, maaleina ilmoitettuna 1-3, mutta KD pysyi hyvin vauhdissa mukana. Kolmanteen erään lähtisimme tsemppaamaan.

Kolmas erä kuitenkin oli Tiikereiden, sillä hyvä tsemppaus ilmeni myös valitettavina jäähyinä, ja Tiikerit pääsivät rokottamaan paikoista. Erä Tiikereille niinikään 1-3, ja koko ottelu siten 4-8 vantaalaisille. Erän valopilkkuna melko ponneton rankkariyritys, jonka sain kopattua. Allekirjoittaneen peli sujui ihan kohtuullisesti, vaikka pari maalia jäikin kaivelemaan (niinkuin aina).

Seuraavaksi sitten Falconsin vieraaksi Espooseen.

Valtti oli valttia

Kauklahden Dynamo otti ja hävisi kotonaan II-Divariottelun Valtille tylysti 3-7. Allekirjoittanut oli ottelussa varalla kaksi ensimmäistä erää, ja vaihdettiin maaliin kolmannen erän alussa tulostaulun näyttäessä 1-6. Eikä maalissa aloittanut Edikään huonosti pelannut, maalivahdin vaihto taisi olla puhtaasti herätyksellinen liike.

Ottelusta kuvastui alusta lähtien aneemisuus. Oli kuin koko kööristä olisi hehkunut ”ei nyt oikein jaksa” fiilis. Ensimmäinen erä vastustajalle 0-1.

Toinen erä, ja vastustaja rokotti vielä kaksi kertaa ennenkuin KD otti aikalisän. Aikalisä auttoi, ja peli parani. Hetkeä myöhemmin Edi avasi loistavasti Trontille, joka ei erehtynyt viimeistelyssään. Peli kääntyi selvästi KD:lle, ja pari vaihtoa myöhemmin Valtti otti vastaavasti varsin oikea-aikaisen aikalisän, ja käänsi tällä pelin takaisin itselleen.

Verkkoa heilutettiin toisessa erässä vielä kolmesti, valitettavasti kaikki vastustajan toimesta meidän päädyssä.

Kolmanteen erään heräteltiin porukkaa sitten vaihtamalla allekirjoittanut maaliin. Peli-ilme parani, ja KD aloitti hienoisen takaa-ajon, joka kuitenkin jäi kesken. Erä KD:lle kuitenkin 2-1, ja koko ottelu siten vastustajalle 3-7.

Rainelle iso kiitos ottelun kuvista.

Toivottavasti seuraavan ottelun kovempi vastustaja sytyttää joukkueen parempaan taisteluun.

Pisteet Vihdistä

Kauklahden Dynamo käväisi nitistämässä Vihdin Salisudet sunnuntai illan iloksi numeroin 3-6. Ottelu oli varsin tasaista vääntöä läpi koko peliajan, mutta lopussa KD oli ehkä askeleen parempi huolimatta siitä, että toinen tuomareista tuntuikin viheltävän kovin vihtiläisten eduksi.

KD:n maalilla Edi Törmälä pelasi hyvän ottelun, ja palkittiin ansaitusti ottelun parhaana KD:n pelaajana. Allekirjoittanut oli syrjässä vielä päällä olevan flunssan vuoksi, ja sormivammastaan parantunut Tomi Kaksonen oli oli varalla.