Maanantain startti

Kuten aiemmin kirjoitin, autostani hajosi mitä ilmeisimmin startti viikonloppuna juuri, kun meidän piti lähteä Forssaan esittelynäyttelyyn. Sotasuunnitelman mukaisesti tarkoitus oli tänä aamuna tuupata auto käyntiin, viedä Mira töihin ja ajaa Niittykummun Länsiauton yhteydessä olevaan MasterFit pikahuoltoon ainakin diagnoosia varten. Päivästä muodustui varsinainen seikkailu, josta tarkemmin alasivulla. Tärkeintä kuitenkin on se, että auton startti saatiin pelaamaan.

Aamu valkeni todellisessa lumipyryssä. Heräsin ensimmäisen kerran jo neljän aikaan, enkä sitten enää saanut unta ennen viittä, milloin piti pompata ylös tekemään jotain aamupalaa, ja sitten lähdettäisiin tuuppaamaan autoa käyntiin.

Olimme sopineet naapurin kanssa, että tuupattaisiin auto käyntiin tuossa puoli kuuden aikaan, hänen kun piti lähteä töihin kuudelta. Puoli kuuden aikaan sitten pihalle, joka oli n. 10 cm lumipeitteen koristelema. Tulossa olisi melkoinen puhde saada tuupattua autoa tarvittavan kovaan vauhtiin starttia varten.

No, naapurin ja Miran avustuksella lähdettiin tuuppaamaan autoa käyntiin. Ensimmäinen yritys oli kuin liisterissä uintia, eikä auto edes pahemmin lupaillut käynnistyvänsä. Uusinta yrityksiä otettiin kaksi, ja sen jälkeen huilattiin hieman aikaa. Auto työnnettiin aina yrityksen jälkeen samoja uria pitkin takaisin, että seuraava yritys saataisiin tehtyä ”tampatulla” lumella. Tämä tuottikin tulosta auton alkaessa jo luvata käynnistymistä… Tosin taisi olla vasta kuudes yritys (jolloin naapuri oli vuorostaan ratissa), kun auto lopulta saatiin käyntiin. Kello oli suunnilleen kuusi, ja juuri tuon viimeisen yrityksen jälkeen naapurin työkyyti saapuikin häntä noutamaan. Saimme viimeiseen yritykseen myös toisen naapurin apua, Miran ollessa aivan puhki auton tuuppaamisesta.

Mira joutui tässä vaiheessa toteamaan, että on kipeä eikä lähtisi töihin tänään. Auton tuuppaaminen otti todella voimille, mikä ei ole mikään ihme. Onneksi Mira kuitenkin auttoi, sillä ilman hänen apuaan tuskin tuo viimeinenkään yritys olisi tuottanut tulosta auton käynnistymiseen. Kiitin naapureita ja auto jäi joksikin aikaa lämpiämään. Tarkoitukseni oli ehtiä MasterFit:n pihaan seitsemäksi liikkeen avautuessa, että pääsisin mahdollisimman pikaisesti sisään huoltoon.

Ajoin Turunväylää melkoisessa ruuhkassa. Kun sataa lunta, ei ihmiset muutenkaan uskalla ajaa normaalinopeuksilla, varsinkaan kun edellä ajaa pari aura-autoa. Onneksi olin varautunut tähän, ja ehdin kuin ehdinkin huollon pihaan melko tarkkaan tasan seitsemäksi. Jonoa oli neljän ihmisen verran jo kertynyt, mutta ei sen enempää.

Saatuani palveluvuoron kyselin autolle diagnoosia. Muistelin jäähdyttimen vaihdon yhteydessä saaneeni diagnoosin 15 euron hintaan. Huollosta kuitenkin sanottiin, että startin tutkimiseen menee sen verran aikaa, että siitä veloitetaan tunnin työ (n. 97 euroa), ja että uusi startti olisi jotain 400 euron luokkaa, mutta eivät huollon puolella nähneet varaosien hintoja. Huoltokaveri neuvoi käymään liikkeen puolella varmistamassa varaosan hinta ja saatavuus.

Varaosapuolen avautumista jouduin odottelemaan vajaan puoli tuntia 7:30 asti. Selvisi, että varastossa olisi yksi kappale, hintaan 220 euroa. Varasin tuon itselleni ja sain kaiken kukkuraksi vielä 15 % alennuksen pyytämättä. Loistavaa asiakaspalvelua jo tässä vaiheessa peliä. Palasin kuitenkin vielä autoon, joka tietysti louskutti pihalla tyhjäkäyntiä kun sitä ei voinut sammuttaa. Soitin ympäri pääkaupunkiseutua eri huolto liikkeisiin, varaosaliikkeisiin ja autosähköliikkeisiin hintoja kysellen. Yleensä sanottiin, että vaihtolaite käynnistysmoottori maksaisi n. 330 euroa ja varstossa niitä olisi 0 kpl. Yksi liike lupasi vaihto startin 10 euroa Länsiauton hintaa edullisemmin, mutta sekin olisi pitänyt tilata Ruotsista.

Marssin takaisin MasterFit huoltoon, ja pyysin poikia vaihtamaan startin varaamaani varaosaan. Pojat olivat siis jo luvanneet, että vaihdosta veloitettaisiin tunnin työ. Tämä pysyi edelleen voimassa, ja vaihtoa lähdettiin tekemään. Pojat vieläpä lupasivat ottaa auton työn alle heti meneillään olevan auton jälkeen, sillä seuraavana vuorossa olleet autot tultaisiin noutamaan vasta illalla, joten pääsin kiilaamaan jonossa. Aivan loistavaa palvelua! Juotiin siinä vielä kahvikupposet ja lähdettiin tekemään startin vaihtoa.

Jo alkuvaiheessa kävi ilmeiseksi, että tunti oli vähän turhan optimistinen arvio startin sijaitessa melkoisen hankalassa paikassa auton moottorin takaosassa suunnilleen keskellä konetta pystysuunnassa. Huoltomies totesikin, että tietääpähän ettei ensi kerralla lupaa vaihtoa tuntiin.

Kun startti saatiin ”esiin”, testattiin se vielä ennenkuin sitä lähettiin vaihtamaan. Kävi ilmi, että startti oli totaalisen kuollut, eikä pyörittänyt yhtään. Vaihtoa lähdettiin siis tekemään. Sain olla seuraamassa huollon edistymistä, ja juttelin mukavia huoltomiesten kanssa, joiden asenne pysyi erinomaisena läpi koko vaihtoprosessin. Käytiin startin irtisaamistakin juhlistamassa savukkeella kahvikupposen kera.

Kun vanha startti oli irroitettu, testattiin sitä vielä erikseen lattialla. Aluksi startti ei tosiaan herännyt ollenkaan, mutta pienen naputtelun jälkeen siitä irtosi muutamia todella laiskoja pyörityksiä. Huoltokaveri sanoi, että hiilien ja solenoidin vaihto starttiin olisi saattanut riittää sen korjaukseen, mutta sitä ei siis voisi tehdä heillä. Vaihtojen jälkeen tosin olisi voinut hyvinkin ilmetä, että vika ei niissä olisi ja silloin olisi tämä koko startin vaihto pitänyt kuitenkin tehdä. Pysyimme edelleen suunnitelmissa, ja jatkoimme uuden startin paikoilleen laittamisella.

Reilu kaksi tuntia aloituksesta ja startti oli vaihdettu. Vaihdon yhteydessä käymien keskustelujen lomassa tarkistettiin samalla auton lohkolämmitin ja lisättiin jäähdytysnestettä. Melkoisen jännittämisen siivittämänä käänsin avaimesta, ja Opel hyrähti iloisesti käyntiin. Huollon lupaukset varaosan hinnasta ja työveloituksesta pitivät edelleen kutinsa, vaikka aikaa tosiaan meni reippaasti tuntia enemmän. Edelleenkin voidaan todeta, että aivan loistavaa palvelua!

Kaiken kaikkiaan tämä huoltojuttu onnistui aivan erinomaisesti. Palvelu oli kautta linjan asiallista ja ammattitaitoista. Suosittelen kyllä lämpimästi tämän Niittykummun MasterFit huoltamon palveluja, vaikka niistä usein saakin maksaa nyrkkipajan hintoja reippaammin… Mutta kuten tänään sain huomata, joskus MasterFitkin voi olla edullisin.

Tagged , , , , , , , , . Bookmark the permalink.

Haluatko sanoa jotain?

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.