Obelix vaihtui Suzukiin

Auton vaihto on ollut siis ajankohtainen jo pitkään, mutta varsinainen aktiivivaihe alkoi tuossa viikko takaperin. Alusta lähtien oli selvää, että tilalle tulisi joku pieniruokainen kauppakassi, koska isommalle autolle ei olisi tarvetta (eikä budjettia).

Ehdokkaina olivat lähinnä uudehko Suzuki Alto, vähän ajettu Citroen C1, vähän enemmän ajettu Toyota Aygo ja vielä vähän enemmän ajettu Toyota Yaris. Valitseminen näiden välillä oli suunnattoman vaikeaa, koska jokaisessa autossa oli paljon hyviä ja vähemmän hyviä ominaisuuksia (niinkai se aina on).

Pitkällisen pähkäilyn ja parin koeajon jälkeen valinta lopulta osui lähes uuteen Suzuki Alto GL 1.0 yksilöön Huittisista. Mittarissa ostohetkellä hurjat 18 kilometriä.

Suzukista puuttuu oikeastaan vain lohkolämmitin ja sisäpistoke, mutta muuten kaikki on kohdillaan ja nuo puutteet saadaan suhteellisen nopeasti ja edullisesti korjattua.

Autosta kerron tarkemmin kunhan kokemukset karttuvat, mutta annetaan nyt pienenä maistiaisina nettiautosta poimittu kuva valitusta yksilöstä.

alto

Veera vaisuna

Kaiken auto- ja salibandytohinan ohella kiinnitimme eilen huomiota siihen, että Veera oli kotiin tullessamme poikkeuksellisen vaisu. Ei tullut tavalliseen tapaansa morjestamaan kotiin saapuneita, eikä oikein tahtonut illan aikana tehdä mitään muuta kuin nukkua omassa lempipaikassaan.

Normaalisti Veera jutustelee varsin paljon kissaksi, mutta eilen ei edes silittely saanut aikaan minkään sortin verbaalista vastausta. Alkuillasta tyttö kyllä hyvin vaimeasti kehräsi, mutta normaaliin lähinnä polttomoottorilta kuullostavaan rutinaan verrattuna melkoisen vaisua sekin oli.

Ulkoilemassa Veera sentään jaksoi käydä, joskin sekin taisi olla lähinnä ulkoilmassa istuskelua.

Sama vaisu meininki jatkui myös tänä aamuna, eikä Veera innostunut edes aamiaiselle. Pitänee illalla soitella eläinlääkärille toimintaohjeiden saamiseksi. Toivotaan, ettei kyseessä ole mitään sen vakavempaa.

Update @ 16.12.2009 21:00: Veera on edelleen vaisu, eikä oikein tahdo tehdä muuta kuin käpertyä kerälle mahdollisimman hyvään piiloon. Yritimme päästä näyttämään Veeraa eläinlääkärille, mutta kaikki mahdolliset paikat olivat tältä illalta täynnä.
Kunnallinen eläinlääkäri neuvoi tarkkailemaan tilannetta aamuun.

Mittasimme Veeralta lämmöt, jotka olivat yli 40 astetta. Kun kissan normaali lämpö on 38,5 astetta, on Veeralla jo melkoisesti kuumetta. Voi olla, ettei tule nukuttua ensi yönä.

Update @ 17.12.2009 06:50: Kuume ei ole laskenut, joten aamu aloitetaan viemällä Veera Felinaan. Toivottavasti siellä on sen verran joustoa, että päästään sisään. Lisää päivän mittaan.

Update @ 17.12.2009 23:40: Veera pääsi sairaalasta kolmelta, ja voi jo paremmin. Ongelmien aiheuttajaksi todettiin haimatulehdus sekä Giardia infektio. Tarkoittaa koko lauman madotusta ja kodin desinfiointia. Veera sai sairaalasta mukaan antibiootit ja kipulääkityksen laastarina kylkeen, mikä tuo mukanaan kaulurin mistä neiti ei tykkää ollenkaan. Veera on nyt eristyksissä muusta laumasta ainakin sunnuntai-iltaan asti. Lisää potilaasta kun tilanne kehittyy.

Tappioputki jatkuu vaan

Tälläkertaa oli vuorossa toinen kohtaaminen niinikään espoolaisesta OneSeasonWonderista. Edellinen kohtaaminen päättyi OSW:n kotivoittoon 10-6. Tällä kertaa vieraana ollut OSW vei pisteet mukanaan numeroin 5-8. Allekirjoittanut aloitti pelin huonosti pohjustaen vieraat 2-5 johtoon ensimmäisessä erässä, mitä KD ei kyennyt kuromaan kiinni asti.

Tauko tulee hyvään kohtaan. Seuraava peli vasta 10.1.2010.

Eipäs juupas eiku totanoin

Ota nyt sit tuosta Obelixista selkoa. Eilispäivänä irrotin taas akun pariksi tunniksi resetoidakseni vikakoodit järjestelmästä huollon jälkeen, ja saadakseni selkeän listan vioista Opelin merkkihuoltoa varten.

Illalla suoritettu testiajo osoitti, ettei ABS vika mihinkään ollut kadonnut. Jarruttaessa puoltivat renkaat taas oikealle, ja ABS valo syttyi suhteellisen lyhyen ajomatkan jälkeen. Nopeusmittari näytti mitä lystäsi.

Aamulla töihin, eikä yön aikana ollut tapahtunut mitään. Työmatkalla ei merkittävää parannusta tilanteeseen tullut, paitsi että hieman ennen työmaata kiinnitin huomiota nopeusmittarin tultua taas vaihteeksi näyttämään oikeaa lukemaa. ABS valo paloi edelleen.

Töistä lähdettyäni sitten nopeusmittari oli heti alusta lähtien oikeassa, ja autohallista ulos päästyäni ABS valo sammui. Suoritettu koejarrutus liikennevaloissa osoitti myös jarrujen olevan tasapainossa.

Kotimatkan aikana auto toimi kuin enkeli, eikä kumpainenkaan ongelma nostanut päätään. On suorastaan jännittävää lähteä ajoon seuraavan kerran… Ilmeneekö vika taas pian, vai vasta vähän myöhemmin…

Ota tästä nyt sit jotain selvää.. argh brgl mrrgrr.

Obelixista

Obelix pääsi tänään takaisin pajalle hakemaan edellisessä huollossa irroitetun sisäpuhaltimen moottoria. Samalla reissulla pyysin huollon poikia kurkkimaan uudemman kerran auton ABS järjestelmän vikaa, joka uusi eilispäivänä.

Treeneihin ajaessani onnistuin osumaan tiellä olevaan monttuun, joka täräytti autoa melkoisesti. Treeneistä lähtiessäni nopeusmittari antoi taas ihan omia lukujaan, ja ABS tykytti tuttua tärytystä jo hyvin kevyestä jarrun painalluksesta. Jarrua enemmän painaessani tuntui, kuin vasen puoli ei olisi jarruttanut ollenkaan, ja auto ohjasi voimakkaasti oikealle, joskin tuntui vähän jokainen jarrutus olevan hieman erilainen kuin edellinen.

Hetkeä myöhemmin tuttu ABS valo ilmestyi kojelautaan ilmoittamaan ABS järjestelmän poiskytkeytymisestä, ja tämän jälkeen jarrut toimivat aivan normaalisti. Päätin varmuuden vuoksi käynnistää auton uudelleen, ja ABS valo sammui normaalisti. Jarrutuskokeessa ABS käyttäytyi normaalisti, eikä kotimatkan aikana edes nopeusmittari tuntunut oireilevan.

Tänä aamuna sitten huoltoon ajaessani ABS valo syttyi jälleen, ja nopeusmittari väpätti n. 10km/h virheen verran todelliseen nopeuteen nähden.

Saapa nähdä mikä tuossa ABS:ssa on vikana. Jotenkin tuntuisi maalikkona kallistuvan anturivian tai mahdollisesti viallisen johdon puolelle ABS-ohjainyksikön asemasta, mutta mitäs minä näistä systeemeistä ymmärrän. Ymmärrän toki sen verran, että mikäli vika on ohjainyksikössä, sen korjaaminen tulee kutistamaan ennestään laihaa lompakkoani huomattavasti pelkkää anturia tai johtoa enemmän.

No, tässä odotellaan nyt huoltoliikkeen antamaa analyysiä sikäli mikäli pojat ovat ABS ongelmaan ehtineet perehtyä. Laittavat kuitenkin autoa tänään normaali huoltojen lomassa, sillä eihän tälle(kään) reissulle varsinaista aikaa ollut. Eittämättä loistavaa asiakaspalvelua Autohuolto Team Malmbergillä, ettei tarvinnut viikkokaupalla ajaa kylmää kyytiä :-)

Update @ 16:45: Kävin noutamassa Obelixin huollosta. Sisäpuhallin on nyt kunnossa, mutta ABS vika ei ole korjautunut. Huollossa olivat mitanneet vasemman etupyörän ABS anturin kunnossa olevaksi, ja kiristäneet löysän liittimen, mutta niillä ei ollut sitten vikaan minkäänlaista vaikutusta.

Lienee seuraava etappi Opelin merkkihuoltoon tutkituttamaan vikaa tarkemmin. Ei voi kuin kuvitella mitä SE lysti sitten maksaa. Leimaa autossa on tammikuun loppuun asti, joten kohtalaisen nopeasti tämä ongelma tulee ajankohtaiseksi kukkarolle.