Taistelu kääntyi teurastukseksi

KD käväisi SCH:n vieraana Hyvinkäällä, eikä vastustaja käytännössä antanut vieraille mitään mahdollisuuksia yllätykseen. KD taisteli ihan hyvin kolmannen erän ensimmäiseen vitoseen asti (tilanne 7-3), mutta sitten pari tasavapaalla päässyttä maalia katkaisi sen legendaarisen selkärangan, ja vastustajan oli helppo työ naputtaa vielä kuusi maalia häkkiin lopputuloksen muodostuessa varsin teurastuksen omaiseksi 15-3 lukemiksi.

Kolmannesta erästä ei muutenkaan jäänyt kovin hyviä muistoja, sillä onnistuin jossakin torjunnassa tippumaan parkettiin oikea kyynerpää edellä, joka otti ja hajosi. Kuinka pahasti se hajosi selvinnee parin seuraavan päivän kuluessa, mutta melkoisen kipeäksi se äityi.

Että sellanen peli.

SCH-KD pelistä muualla:

Osittainen huolto

Obelix käväisi tänään 330000 kilometrin määräaikaishuollossa. Määräaikaishuollon lisäksi olisi tarkoitus tutkia aiemmin viikolla ilmennyttä ABS vikaa, sekä sisätilan puhaltimen moottorin hiiliä.

No, sain eilen työkaveriltani vinkin, että ABS vika voi hyvinkin olla tilapäinen häiriö jonka saisi ”korjattua” ottamalla auton akun irti vähintään puoleksi tunniksi. Tein eilen työtä käskettyä, ja auto oli virraton kaksikin tuntia ennenkuin jouduin lähtemään ajelemaan treeneihin.

No, Obelix hörähti tulille, eikä ABS valo kadonnut mihinkään… Lähdin ajamaan, ja nopeusmittari oli sekin hengetön. Vaan ei kauaa…. Muutaman kilometrin jälkeen nopeusmittari pinnisti mukaan leikkiin sekoilemalla huolella vaihtamalla näytettyä nopeutta 30-90 kilometrin väliltä suhteellisen summamutikassa auton todellisen nopeuden pysyessä tasaisesti satasen nurkilla.

Ajo jatkui, ja hieman ennen treenipaikalle pääsyä nopeusmittari hitaasti mutta varmasti saavutti todellisen nopeuden ja korjautui kohdilleen kuin taika-iskusta. ABS valo palo edelleen, mutta sentään nopeusmittari toimi.

Treeneistä kotiin, ja kiinnitin heti ensimmäisessä risteyksessä huomion ABS valon puuttumiseen. Mitä ihmettä?!! Yht’äkkiä molemmat viat olivat korjautuneet itsestään. Kotipihassa testattu jarrutus todisti ABS:n todella olevan aivan kunnossa. Nähtäväksi jää onko tässä kyse todella tilapäisestä häiriöstä vai palaako vika uudelleen ohjelmistoon…

No, sitten siihen huoltoon. Määräaikaishuolto saatiin suoritettua ilman yllätyksiä, mutta varsinainen paukku tuli sitten kun lähdettiin vaihtamaan sisäpuhaltimen moottoriin hiiliä. Niitäpä ei saatukaan vaihdettua, sillä tässä minun Obelixissa tuo moottori on yhtenäinen osa, ilman mahdollisuutta päästä hiiliin käsiksi (näkyvät kyllä, mutta ei mitenkään vaihdettavissa). Eikun moottori ulos ja uutta tilaamaan… Luulisi helpoksi tehtäväksi, eikö? Väärin.

Tätä minun Obelixissa olevaa sisäpuhaltimen moottoria ei sitten löytynytkään mistään varaosaliikkeestä, tukusta tai edes Suomen Opelilta. Melkoisen metsästyksen jälkeen paikallinen Opel liike löysi oikeanlaisen moottorin Ruotsista. Toimitus parissa päivässä ja hintaa suhteellisen suolainen 230 euroa.

No, ei tässä muuten mitään, mutta kun tuo vanha moottori piti hajottaa osiin sen ulos saamiksesi, joten sitähän ei tietenkään enää paikalleen saanut. Nyt on sitten ajettava ilman sisäpuhallinta ainakin viikonlopun yli. Upeeta ja mahtavaa kertakaikkiaan.

Ostakaa Opel – Ei ainakaan elämä käy tylsäksi eikä lompakko pääse lihomaan :)

Mihin sitä rahaa laittais?

Kun sitä rahaa on aina liikaa, on se hyvä että meillä on laitos nimeltä Opel. Voin vain olettaa tämän taas maksavan pienen tai isommankin omaisuuden ja tietysti kuukausi ennen vuosikatsastusta.

Jaa niin mikäkö? No, tänään töistä kotiinpäin lähtiessäni muutaman sadan metrin ajelun jälkeen syttyi ABS:n merkkivalo, ja nopeusmittari lakkasi toimimasta (Kaikki muut mittarit toimivat ok). Jonkin matkaa eteenpäin, ja moottorin vikavalo syttyi pitämään ABS:n merkkivalolle seuraa, ettei se tuntisi itseään yksinäiseksi.

No, kotona sitten tarkistin sulakkeet ja kääntelin virtaa päälle/pois muutamaan otteeseen. Moottorin vikavalo katosi, mutta muut viat edelleen pysyvät voimissaan.

Pikaisen OCF:n foorumitarkastelun jälkeen ei aivan samanlaista ongelmaa osunut kohdalle, mutta samantapaisia ongelmia on ollut esim. ABS:n anturin kanssa, jolloin ilmeisesti anturi tai sitten pyörän napa on vaihdettu (vastahan molemmat etunavat vaihdettiin puolitoista vuotta takaperin). Nojuu, en osaa maalikkona muutakuin arvailla tässä vaiheessa.

No, autolle on varattuna keskiviikkona määräaikaishuolto, joten saavat siellä katsoa mikä Obelixia tällä kertaa ottaa kupoliin. Voisikin melkein ottaa bingo käyttöön. Olisi meinaan osumia jo melkoisen monta kohdillaan…

opelbingo

Omat koirat purivat

LoSB oli alussa paremmin hereillä ja suoritti varsin näyttävän Blitzkrieg aloituksen. Kello ehti pyörähtää vain kolme sekuntia, kun palloa kaivettiin allekirjoittaneen takaa ensimmäisen kerran. Kaksitoista sekuntia lisää, ja taululla 0-2.

Junalautoja saatavana Perkiön asemalta!

Onneksi KD otti ja ryhdistäytyi tästä, ja sai kuin saikin juonesta kiinni. Peli saatiin ensimmäisessä erässä tasoihin, mutta LoSB nipisti vielä kolme lisäosumaa vieden erän nimiinsä 2-5.

Toisessa erässä KD pysyi alusta lähtien hereillä, mutta pelillisesti tämäkin erä vieraille. Numeroiden valossa toinen erä 2-3 vastustajille, ja kolmanteen erään jäisi vielä rypistettävää jos peliin vielä haluttiin mukaan. Toisen erän jälkeen taululla siis 4-8, joista viimeisen LoSB teki rankkarista.

Kolmannessa erässä KD pääsikin vielä mukaan peliin kaventaen ottelun jo kahden maalin päähän, mutta LoSB sai heräteltyä porukkaa aikalisän avulla, ja piti KD:n turvallisen 3 maalin päässä aina loppuvihellykseen asti. Kolmas erä kuitenkin KD:lle 4-3, mutta pisteet Lohjalle lopputuloksella 8-11. Viimeinen maali sudittiin tyhjiin KD:n yrittäessä kiriä allekirjoittanut vaihtoaitiossa.

Perinteisen kaavan mukaan muutama maali jäi harmittamaan allekirjoittanutta, sillä niistä olisi parempana päivänä voinut ottaa kopit. Erityisesti harmittaa kaksi omien ohjaamaa maalia, vaikka niitä peleissä aina tulee eikä niille oikein voi mitään. Lisäksi ensimmäinen maali ja varsinkin tuo rankkari jäivät kaiveleaan, mutta mikäs teet :)

Seuraavaksi sitten Hyvinkäälle näyttämään SCH:lle närhen munat ensi torstaina.

KD-LoSB pelistä muualla:

Turpaan vaan ja onnea

Helsingin Jäähallissa järjestetty Fight Night oli varsin onnistunut tapahtuma, vaikka illan pääottelu olikin peruutettu jo aiemmin. Illan ehdottomasti näyttävimmästä ottelusta vastasivat illan keveimmässä sarjassa otelleet Matteus Lähdesmäen ja ranskalaisen Cédric Jouvet. Ranskalainen esitti pari varsin näyttävää potkua joskin joutui suomalaisen tyrmäämäksi jo ensimmäisessä erässä.

Ilta kokonaisuudessaan oli varsin onnistunut, vaikka kehän valaistusrakennelma olikin sijoitettu suoraan meidän istumapaikan ja lavan väliin. Lisää tälläisiä, sano.